Portugali näytti isännän otteita ensimmäisellä puoliajalla. Avausosuma syntyi 16. minuutin pelin jälkeen. Suomen puolustus ei saanut nopeaa vastahyökkäystä kuriin ja Ville Kauppinen oli voimaton tarkan alanurkkalaukauksen edessä.

Portugali tuplasi johtonsa rangaistuspotkusta 27. minuutin kohdalla. Rankkari tuomittiin suomalaispelaajan käsivirheen myötä.

– Ensimmäisellä puoliajalla olimme todella kovassa pyörityksessä. Ilman Kauppisen muutamaa loistotorjuntaa Portugali olisi tehnyt useamman maalin, valmentaja Mika Laurikainen myönsi.

– Taisi mennä puoli tuntia, että saimme ensimmäisen kunnon hyökkäyksen aikaan, Laurikainen jatkoi.

Toisella puoliajalla Suomi pääsi paremmin peliin mukaan. Kavennus juonittiin 63. minuutilla. Pitkän syöttökuvion päätteeksi Kalle Kauppi tarjoili takatolpalle, josta Tuomas Rannankari teki vahvan nousun päätteeksi sinivalkoisten ainoan maalin.

Rannankarilla oli mahdollisuus toiseenkin maaliin, mutta Portugalin maalivahti esitti hienon jalkatorjunnan. Myös Juho Lehtosella oli pari läpiajon paikkaa.

Suomi joutui pelaamaan päätösminuutit yhden miehen alivoimalla. Kaikki vaihdot oli käytetty, kun Lum Rexhepin silmäkulma aukesi törmäystilanteessa.

– Toinen puoliaika oli meiltä jo parempaa peliä. Ei missään nimessä hyvää, mutta sellaista tyydyttävää. Nyt ainakin tiedämme, mitä seuraavassa ottelussa on edessä, Laurikainen myönsi.

Suomen toinen ottelu Portugalia vastaan pelataan Aveiron Municipal Stadiumilla torstaina 15.3. Ottelu alkaa kello 18 Suomen aikaa.

Suomen kokoonpano

Ville Kauppinen, Haka

Tuomas Rannankari, FC Twente (C)

Aapi Helvelahti, U.D.Dos Hermanas San Andrés

Samu Nieminen, JJK -> 70. Lum Rexhepi, FC Honka

Atte Hoivala, KuPS

Ibrahim Köse, FC Lahti -> 70. Aleksi Paananen, KuPS

Santeri Mäkinen, TPS -> 55. Kevin Peth, FF Jaro

Jesper Engström, VPS -> 46. Sami Räsänen, KuPS

Kalle Kauppi, FC Inter

Tuomas Tyystälä, RoPS -> 46. Solomon Duah, FC Inter

Juho Lehtonen, TPS -> 70. Ville Salmikivi, FC Viikingit

Lähde: www.palloliitto.fi