IFK Mariehamn on tullut tunnetuksi nuorten pelaajien ponnahduslautana. Monta kertaa on tapahtunut, ettei aiemmassa Veikkausliigajoukkueessa ole tullut vastuuta, niin pelaaja on lähtenyt Maarianhaminaan. Useita kertoja onnistuneesti – tämän voi tarkistaa vaikkapa Niilo Kujasalolta, joka lähti HJK:sta Maarianhaminaan, sai paljon vastuuta ja on nyt KuPS:n pelaaja.

Aaro Soiniemi on samalla polulla. HJK:ssa ei ollut vastuuta luvassa, joten Klubin ja IFK Mariehamnin välillä sovittiin siirto tälle kaudelle. Viime kaudella vastuuta tuli HJK:ssa vain cupissa, nyt nuori puolustaja on pelannut jo seitsemässä Veikkausliigaottelussa.

Kymppipaikka haastatteli Aaro Soiniemeä ennen viikonlopun ottelua Gnistania vastaan.

Aaro Soiniemi, miten olet sopeutunut Maarianhaminaan?

– Alku meni totutellessa, mutta hyvin olen lopulta sopeutunut. Maarianhamina on hieno kesäkaupunki. Ruotsia kyllä ymmärrän, mutta enemmän pitäisi varmaan puhua. Nyt kääntyy englanniksi aika helposti.

Joukkueella haastava alkukausi, missä ovat olleet suurimmat ongelmat?

– Parista pelistä olisi voinut hyvällä tuurilla saada enemmän pisteitä, mutta alkukausi on aika vaikea ollut. Emme vain ole pystyneet luomaan tarpeeksi paikkoja ja omaan päähän on tullut liikaa maaleja.

Miltä uusi päävalmentaja tuntuu?

– Positiivinen alku on ollut. Aika selkeä taktiikka on siitä, miten lähdemme otteluissa pelaamaan. Harjoituksissa jokaisella pelaajalla on ollut kova halu näyttää kuuluvansa avaukseen. Loppukaudesta ensimmäinen tavoite on sarjapaikan säilyttäminen.

Mitä mieltä olet omista peleistä?

– Kuukausi ennen kauden alkua tuli pieni loukki ja siitä toipumisessa meni oma aikansa. Ihan ok esityksiä on itseltäni mielestäni ollut tähän mennessä.

Millainen peli on Gnistania vastaan luvassa lauantaina?

– Tiukka peli on varmasti tulossa, mutta uskon, että varmasti haluamme näyttää ollaan parempia mitä sarjataulukko näyttää. Tullaan näkemään erilainen IFK kuin aikaisemmin sarjassa nähty. Pelaamme kotona eikä saarelta ikinä tule kukaan hakemaan mitään helpolla. Uskon, että pystymme ottamaan hyvän tuloksen pelistä.

Mikä maa voittaa MM-kultaa?

– Hollantia olen kannattanut, mutta nyt näyttää siltä, että suurta menestystä ei tule. Jos mestaria täytyy veikata, niin sanotaan sitten Espanja.

IFK Mariehamn on edelleen ilman voittoa tämän kauden sarjassa. Joukkue lähtee hakemaan avausvoittoa lauantaina kello 19.00 alkavassa ottelussa IF Gnistania vastaan. Kierroksen muissa ottelut ovat Ilves-TPS, VPS-KuPS, Jaro-HJK ja FC Lahti-SJK. Kierroksen kärkiottelussa, joka on myös Ruudun studio-ottelu, kohtaavat FC Inter ja AC Oulu. Ruutu näyttää kierroksen kaikki ottelut suorina lähetyksinä.

Haastattelu: Jukka Malm