Jalkapallon alle 21-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Mika Lehkosuo tiimeineen voi olla erittäin tyytyväinen kesäkuun otteluihin. Ensin kaatui Ruotsi hienon esityksen jälkeen. Sen jälkeen vuorossa oli Norja, ja tuloksena oli jälleen voitto vahvalla pelillä. Vaikka kyseessä olivat ottelut, joista ei pisteitä jaettu mihinkään sarjataulukkoon, Ruotsin ja Norjan kaataminen vieraskentillä on aina kova suoritus.

Lehkosuo kertoi ennen otteluja, että vastustajat ovat ennakkoarvioiden mukaan pitkälti samalla tasolla kuin Suomi. Hän näki myös, että kesäkuun alussa aukesi tilaisuus nähdä laajempaa pelaajamateriaalia, sillä osa avainpelaajista puuttui loukkaantumisten vuoksi ja esimerkiksi Rony Jansson A-maajoukkuekomennuksen takia.

Kokeiluja sitten tehtiinkin. Ruotsi-ottelussa Lehkosuo käytti täysimääräisesti sovitun vaihto-oikeuden ja vaihtoi jokaisen kenttäpelaajan. Vain maalivahti Osku Maukonen pelasi koko ottelun. Norjaa vastaan sama tahti jatkui. Maanantaina vaihdettiin myös maalivahdit, sillä aloittanut Aleksi Piispa tuli pois tauolla ja tilalle asteli Ukko Happonen. Kaikki kenttäpelaajat vaihdettiin – paitsi yksi. Joukkueen kapteeni Matias Siltanen pelasi ottelun alusta loppuun.

Siltanen onkin sinetöimässä oman asemansa tämän Pikkuhuuhkajien johtavana pelaajana. Kohuttu ja kehuttu keskikenttämies on todennäköisesti jättämässä jo Ruotsinkin taakseen, sillä Djurgårdenissa nuoren miehen lähtöä eteenpäin kesällä pidetään selviönä. Markkinat ovat osoittaneet kiinnostuksensa ja haastattelujen perusteella Siltanen itsekin on siihen valmis.

Siltanen Huuhkajiin?

Monet ovat ymmärrettävästi odottaneet Siltasen kutsua Huuhkajiin. Haastattelujen perusteella sitä odottaa myös Siltanen itse. Näytöt ovat vahvat, mutta Siltasen kohdalla pitää muistaa, että hänen pelipaikkansa keskikentällä on juuri se, johon on Huuhkajilla kenties eniten vaihtoehtoja.

Viime otteluissa ovat keskikentällä pelanneet Adam Marhiev, Leo Walta ja Anssi Suhonen. Parilta leiriltä poissa ollut Kaan Kairinen on saman läänin miehiä, samoin nyt A-maajoukkueeseen pelannut edellisten Pikkuhuuhkajien kapteeni Santeri Väänänen. Doni Arifi on myös ollut mukana, joskin lähinnä vaihtopelaajien joukossa. Kun Luka Hyryläinen kuntoutuu täyteen iskuun, myös hän on varmasti vahva vaihtoehto. Eikä ainakaan täysin unohdeta Glen Kamaraa. Jos Kamara tekee sopivan seuravaihdon ja alkaa taas säännöllisesti pelata, on täysin mahdollista, että Kamara vielä palaa maajoukkueympyröihin. Tilanne on siis harvinaisen hyvä – paljon lupaavia ja lahjakkaita pelaajia on Jacob Friisillä tarjolla.

Siltanen, joka oli Friisin Huuhkajien mukana yhdellä leirillä, on noussut näissä karsinnoissa valtavaan rooliin. Huuhkajissa olisi todennäköisesti tarjolla, ainakin syksyn Kansojen liigassa, hyvin vähän vastuuta. Pikkuhuuhkajissa Siltasen läsnäolo voi olla jopa ratkaiseva tekijä siihen, että Lehkosuo tekisi historiaa ja veisi joukkueensa toisen kerran perättäin ikäluokan EM-lopputurnaukseen. Jacob Friis tuskin haluaa vähentää Lehkosuon mahdollisuuksia tähän. Eri asia on, jos Friis näkee, että Siltanen on avauksen mies Huuhkajissa tai ainakin lähellä sitä. Kevään ja kesän perusteella näin ei ole ollut.

Karsinnat jatkuvat syksyllä

Takaisin Pikkuhuuhkajien mahdollisuuksiin. Lohkossa A on pelattu seitsemän ottelua. Espanja johtaa puhtaalla pelillä. Suomi on viiden pisteen päässä kakkosena. Suomella on vielä kotiottelu Espanjaa vastaan jäljellä, mutta Espanjan pitäisi menettää pisteitä muissakin peleissä, jotta Suomi voittaisi lohkon. Lohkon kakkossija veisi vähintään jatkokarsintoihin eli reitille, jota kautta Pikkuhuuhkajat viimeksikin kulki kisoihin. Paras lohkokakkonen menee suoraan kisoihin ja siihenkin Suomella on mahdollisuudet.

Kun Pikkuhuuhkajien EM-lopputurnauspaikkaa ratkottiin edellisen kerran syksyllä 2024, Huuhkajien silloinen päävalmentaja Markku Kanerva antoi alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen ikänsä puolesta mahtuvat pelaajansa Lehkosuon käyttöön karsintojen ratkaisupeleihin. Kanervan seuraaja Jacob Friis teki saman. Hän ei valinnut Pikkuhuuhkaja-pelaajia Huuhkajiin ennen kesän kisoja, ei maaliskuussa eikä kesäkuussa.

Tuskin Friis on näkemystään muuttanut ikäluokan EM-lopputurnauksen tärkeydestä. Voi siis hyvin olettaa, että Lehkosuo saa pitää avainpelaajansa syksyn ratkaisupeleissä, lähinnä siis Matias Siltasen ja miksei Otto Ruopin sekä Luka Hyryläisen, Pikkuhuuhkajilla on loistavat mahdollisuudet uusia lopputurnaustemppunsa.

Eikä se nytkään olisi ihan huono asia suomalaiselle jalkapallolle. Saksassa ja Unkarissa Lehkosuon edellisen projektin pelaajista oli mukana Unkari-ottelussa 14 pelaajaa eli yli puolet joukkueesta.

Panu Markkanen