Maanantaina koitti monen jalkapallofanin odottama päivä. Nuoremman polven faneille ilta oli iso, sillä parhaiden palkinta, Ballon d´Or on viime vuosina brändätty äärimmäisen hyvin nuorille futaajille. Vanhemman polven fanit eivät välttämättä pidä asiaa niin suuressa arvossa, tosin kyllähän voittajat ja valinnat aina kiinnostavat. Etenkin silloin, kun asioista voi olla eri mieltä, kirjoittaa Kymppipaikan jalkapallotoimittaja Panu Markkanen.

Koska nykypäivänä brändääminen on ylipäänsä niin vahvaa, piti ranskalaisten kehittämä ja edelleen jakama palkinto sitten jakaa tällä kertaa Lontoossa. Vaikea sanoa, mistä ponsi venuen vaihtamiseen Pariisista Englantiin oli tullut. Ehkä siitä, että päätelevisiokumppani DAZN on lähtöisin Englannista ja ehkä myös siksi, että UEFA on mukana järjestelyissä. UEFA on muutenkin viime vuosina antanut auliisti tapahtumia ja turnauksia Englannin järjestettäväksi, joten jatkumo oli selvä.

Kun mennään Lontooseen, tulee eteen aina muuttujia. Yksi niistä on liikenne. Koko maanantain gaalan alku viivästyi 45 minuutilla siksi, ettei tähtiä oltu yksinkertaisesti saatu paikalle. Osa viivästyksistä DAZNin näyttämän kokonaisuuden perusteella johtui myös siitä, ettei pelkästään saapuminen riittänyt, piti vielä ottaa massiivisen pitkällä punaisella matolla riittävä määrä kuvia ja antaa vähintään valikoidusti haastatteluja.

Hyvissä ajoin paikalle oli tuotu pitkä lista erilaisia jalkapallolegendoja, jotka myös auliisti median kanssa toimivat. Iso osa heistä tekee mediahommia podcastien tai muuten pundit-toiminnan kautta, joten julkisuus kyllä kelpaa.

Vasta lopussa alkoivat suuret nimet valua paikalle. Harry Kane, Kylian Mbappe, Ousmane Dembele, Yamine Lamal, Rodri ja niin edelleen. Sen sijaan palkintoa vuosia dominoineet Cristiano Ronaldo ja Lionel Messi puuttuivat juhlakansasta. Ronaldo ehkä siksi, ettei hän mahtunut enää 30 parhaan pelaajan listalle, Messi jostain muusta syystä. Messi kuittasi kuitenkin vielä lähes nelikymppisenä äänestyksen viidennen sijan parhaan pelaajan pystistä.

Show pystyssä

Gaalasta oli tehty show. Erilaiset viihdepuolen kasvot ottivat näkyvyydestä kaiken irti, maailmaa syleiltiin vahvasti, räätälit oli laitettu koville erilaisien pukujen suunnittelussa ja muutenkin mentiin isojen viihdegaalojen ehdoilla. Näytti siellä jalkapallokin olevan jonkin verran välillä agendalla.

Luksustila-autot odottivat ulkona jonossa omaa vuoroaan sille, että ”lasti” lasketaan ensin fanijoukon eteen ja sitten punaiselle matolle. Kuvaava oli, että miltei jokaisesta autosta purkautui ensimmäisenä pelaajien/seurojen/viihdetähtien sometiimit. Ykkösiin pukeutunut ”kontsaosasto” säntäsi kameroineen kuvaamaan nimimiesten ja -naisten sisääntuloa. Näky oli kohtuullisen huvittava, mutta tietysti nykypäivän meiningin mukainen.

DAZN oli varannut itselleen hyvän haastattelupaikan punaisen maton lopusta. Vieraita kävi laidasta laitaan, juontajatkin vaihtuivat. Suoratoistokanava oli tehnyt myös isoja rekrytointeja, sillä siirtoasioiden kulttihahmoksi kasvanut Fabrizio Romano oli yksi toimittajista. Somen kautta maailmankuuluksi tullut hahmo selviytyi esiintyvän TV-toimittajan tehtävistä jotenkuten.

Haastattelukokonaisuus oli hyvin teennäinen – tai ainakin siinä noudatettiin omistajien valitsemaa kaavaa. Jokaisen haastateltavan piti vuorollaan kertoa – minkä toimittajat olivat jo kymmenen kertaa kertoneet – miten upeaa oli olla gaalassa nimenomaan Lontoossa ja miten upea gaala on. Tämä siis ennen varsinaisen palkintoseremonian alkamista.

Koko asian olisi voinut katsojille selvittää yhdellä Michael Owenin haastattelulla. Entinen Englannin tähtipelaaja muisteli, että hän sai tiedon valinnastaan vuoden parhaaksi puhelimitse ja jossain vaiheessa joku ranskalaisen France Football-lehden toimittaja kävi kiikuttamassa pallon Owenille Liverpoolin harjoituskeskukseen. Tätä kautta koko kehitys olisi tullut kertaheitolla selväksi ilman parin tunnin pakkosyöttöä.

Itse palkinto-osuus meni kohtuullisen normikaavan mukaan. Oscar-gaaloja ym. mukaillen käytettiin paljon lähikuvia ehdokkaista ja kiinnostavimmat nimet yritettiin bongata yleisöstä. Palkitsemisseremoniat olivat vain valitettavan venytettyjä. Kuvamateriaalia pyöritettiin, mainoskatkoja oli suhteellisen tiheästi, osa palkituista puhui loputtomasti ja käsikirjoitukseen oli vielä ympätty väkipakolla juontajien lisäkysymyksiä. Mutta koska lähetystä tehtiin pääsääntöisesti suoratoiston kautta, ei ohjelmakartta painanut päälle. Kaikkea pystyi venyttämään. Ja niin todellakin tapahtui.

Ansaittu voitto

Lopulta Harry Kane sai palkinnon, jonka ansaitsi. Todennäköisesti maailmalle leviää kuvia, joissa Lamine Yamal näyttää todella pettyneeltä ja Kylian Mbappe sai taiottua jonkinlaisen teennäisen hymyn huulilleen. Kane oli luonnollisesti onnen kukkuloilla, kuten sympaattisen britin pitikin olla. Aika kauan erilaiset pokaalit miestä kiersivät, ja nyt reilusti yli kolmikymppisenä kova työ palkitaan.

DAZNin satsaukset olivat kovat ja lähetyksestä sekä aikataulutuksesta opittiin varmasti paljon. Ehkäpä gaala siirtyy jossain vaiheessa muualle? DAZNin rahoituksesta nimittäin tulee aika iso osa Saudi-Arabian urheilurahaston kautta. Saudit ovat myös osaomistajia kanavalla.

He tulivat hätiin oikealla hetkellä: kun Gianni Infantinon keksimä seurajoukkueiden MM-kilpailu käynnistettiin pari vuotta sitten, huomattiin lopulta, ettei mediapartneria ole. Lopulta oikeudet kaupattiin DAZNille arvioilta noin miljardilla. Jotakuinkin samaan aikaan saudit ostivat yhtiöstä siivun, arviolta noin miljardilla. Ja aika pian tämän jälkeen Saudi-Arabia valittiin MM-kisaisännäksi vuodelle 2034, ainoana FIFA:n kelpuuttamana kandidaattina.