Suomen ensimmäistä kertaa jalkapallon miesten arvokisoihin vienyt päävalmentaja Markku Kanerva sai potkut Huuhkajien päävalmentajan paikalta loppuvuodesta 2024. Takana oli Kansojen liiga, jossa Huuhkajat kärsi pelkkiä tappioita ja putosi b-liigasta c-liigaan.

Kanervan korvasi alkuvuodesta 2025 tanskalainen Jacob Friis, jonka johdolla Suomi on pelannut nyt yhdet MM-karsinnat ja kasan maaotteluita. Friisin ajan paras tulos on kotivoitto Puolasta MM-karsinnoissa ja samojen karsintojen tappio Maltalle.

Viimeisimmät neljä ottelua eivät ole olleet kilpailullisia otteluita. Niissä on tullut voitto Uudesta-Seelannista, tasapeli Kap Verdeä vastaan ja viimeisimmäksi tappiot Saksalle ja Unkarille.

Kanerva on ollut hyvin niukkasanainen Friisin aikakauden otteista. Hän kommentoi niitä ensimmäisen kerran laajemmin Atleetin Kuningaslaji-ohjelman tuoreessa jaksossa.

– Itsekin koin aikanaan, kun joukkuetta aletaan uudistaa, se vaatii totta kai aikaa. Jacob Friisillä on ollut 14 peliä. Viisi voittoa, kaksi tasuria, seitsemän tappiota. MM-karsinnat tuli aika nopeasti, se on selvää ja siellä tehtiin kokeiluja. Staffi oli uusi ja prosessi on ns. kesken. Päätavoite, kun hänet palkattiin, oli ihan selkeä. Ne on EM-kisat. Historiaa täytyy toistaa ja saada Suomi uudelleen arvokisoihin, hän sanoi.

Syksyllä odottaa Kansojen liiga. Niissä Huuhkajat kohtaa Albanian, Valko-Venäjän ja San Marinon. Tavoitteena on lohkovoitto ja nousu takaisin b-liigaan.

– Jos ajatellaan lohkoa, niin siellä on Albania, Valko-Venäjä ja San Marino, niin uskon, että siinä on oikein hyvät saumat voittaa se lohko, ”Rive” linjasi.

Kun Kansojen liiga alkoi alun perin syksyllä 2018, Huuhkajat aloitti c-liigasta pelaten Unkaria, Viroa ja Kreikkaa vastaan voittaen lohkon. Siitä alkoi aikanaan Huuhkajien EM-lopputurnaukseen vienyt liito.

– Meillä oli ehkä vaativampi lohko silloin aikoinaan, mutta se klaarattiin.

Kanerva myönsi, että on seurannut Huuhkajia hyvin tarkalla silmällä.

– Kuuluu prosessiin, että kokeillaan erilaisia pelaajia ja ryhmityksiä. Uskon, että Jacob Friis valmennustiimeineen on saanut informaatiota.

Kanervan vierailu Kuningaslaji-ohjelmassa on katsottavissa ja kuunneltavissa Atleetin Youtube-kanavalla ja Spotifyssa.