Veikkausliiga julkaisi maanantaina uutisen, jossa avattiin European Leaguesin tilastointia nuorten pelaajien peliajasta eurooppalaisissa pääsarjoissa ja Veikkausliiga sijoittui – ehkä monen yllätykseksikin – kärkikolmikkoon.

European Leagues toki tekee tilastot vain jäsenliigoistaan, joihin eivät kuulu kaikki Euroopan pääsarjat, vaikka toki valtaosa. Tämä ei kuitenkaan ole olennaista, vaan ennemminkin se, että tilastoinnissa nuorten pelaajien raja oli U23-ikäluokka. Ei siis U21 saati alle 20-vuotiaat. On hyvä ehkä käyttää ensin muutama rivi pohtiakseen miksi näin.

Nykyjalkapallossa esille aivan kansainvälisellä huipullakin nousee poikkeuksellisen nuoria pelaajia, mutta nämä ovat kuitenkin vain yksittäistapauksia ja sitä paitsi liki poikkeuksetta hyökkääviä pelaajia. Huippujoukkueitten runko niin maajoukkue- kuin seurajoukkuetasollakin muodostuu kuitenkin pääsääntöisesti ”parhaassa iässään” olevista pelaajista eli kolmeakymmentä ainakin lähestyvistä pelaajista ja tätä vasten U23-pelaajat todellakin ovat nuoria pelaajia.

Suomessa nousee usein – vähän turhankin usein – voimakkaita äänenpainoja sen puolesta, että nuorille pitää antaa mahdollisuus ja siivota vanhat jäärät sivuun joukkueista. Jos näitä vaatimuksia hiukan tarkemmin tarkastelee, niin sekä Huuhkajista että Veikkausliigajoukkueista tulisi heivata sivuun juuri ne parhaassa iässään olevat pelaajat, jotta nuorille saadaan peliaikaa ja vastuuta. Mitä varten? Jotta nämä tämän päivän nuoret voidaan sitten parhaassa iässään taas työntää sivuun tulevien nuorten tieltä.

Loputon satsaus tulevaisuuteen ilman tavoitettakaan jossain vaiheessa saavuttaa optimaalisia tuloksia? siltä se ainakin helposti kuulostaa.

Kuvitelkaa joukkue, joka on täynnä lupaavia 18-21-vuotiaita pelaajia, kenties osin jo enemmän kuin lupauksia. Tai ei tarvitse edes kuvitella, tällaisia joukkueita ovat vaikkapa Ykkösliigassa pelaavat HJK Klubi 04 ja SJK Akatemia. Ovatko nämä joukkueet Ykkösliigan kärkipäässä tai voisivatko ne edes olla. Vastaus on aika selkeä: eivät ole ja tuskin voisivatkaan olla.

Aika lailla totuuden sanoja laukoi IFK Mariehamnissa 2016 Suomen mestaruutta juhlinut ja urallaan pitkään Allsvenskanissa pelannut Tommy Wirtanen taannoin Åbo Underrättelserin haastattelussa. Wirtanen näki ”Grönvittin” mestaruuden avaimena olleen nimenomaan sopiva sekoitus kokeneita pelaajia ja nuorempia. Ja ennen kaikkea sen, että kokeneilla pelaajilla ja hänen kaltaisillaan paluumuuttajilla ei ollut enää mitään todistettavaa kellekään, vaan kaikki annettiin joukkueelle – ei itselle, kuten nuorilla pelaajilla monesti on tapana.

Ja hyvin luonnollisesti niin, mutta kun jalkapallo ikävä kyllä on edelleen joukkuepeli. Yksilöt voivat loistaa, mutta loppujen lopuksi joukkueet ovat ne, jotka voittavat.

Mentorointia kentällä

Nuori ja lupaava pelaaja ei tietenkään kehity istumalla vaihtopenkillä. Mutta tämä sama pelaaja ei isommin kehity myöskään joutuessaan rooliin ja tehtävään, johon hän ei ole valmis. Laita 17-vuotias vaikka minkälainen lupaus johtamaan puolustusta miesten ottelussa ennalta parempaa vastustajaa vastaan ja saatat tappaa kaverin kehityksen kertaheitolla.

Nuorten pelaajien kehittymisessä aivan olennainen osa ovat ympärillä kentällä olevat kokeneemmat pelaajat, jotka eivät ainoastaan näytä esimerkkiä, vaan ennen kaikkea kantavat vielä siipiään hakevaa nuorta osana joukkuetta ja vähitellen vastuunkantoon muutenkin kuin vain omasta roolistaan – vastuuseen koko joukkueesta.

Palataan Veikkausliigaan ja otetaan yksi esimerkki. Huuhkajat viime syksynä hyvästellyt Rasmus Schüller tuskin oli kenenkään mielestä mikään tusinapelaaja. Schüller nousi valokeilaan FC Hongassa ja siirto HJK-paitaan piti olla sitten hyppy kohti vielä suurempia parrasvaloja. Lopulta olikin. Schüllerin alku HJK:ssa lupasi kuitenkin kaikkea muuta kuin hyvää. Vaadittiin se, että HJK hankki isommilla kentillä vuosikymmenen marinoituneen Mika Väyrysen ja ”Väykkä” kokemuksellaan antoi Schüllerille mahdollisuuden nousta tasolleen.

Vastaavaa ”Rade” on sitten tarjonnut myöhemmin nuoremmille pelaajilla myös Huuhkajissa. Ja on hyvä muistaa, että näissä tapauksissa kyse ei ole mistään alle parikymppisistä pelaajista, vaan juuri tuosta U23-ryhmästä, jonka European Leagueskin tilastointiinsa otti.

On ehkä hyvä hengittää hetken rauhassa, eikä odottaa jokaisesta 18-vuotiaasta sateentekijää, koska pelaajasta voi sellainen kuoriutua hyvin vasta monta vuotta myöhemmin. Kuopion suunnalta kuuluu mutinaa Siltasesta, Miettisestä, Ruopista…? Kyllä, mutta vierellä on jokaisella ollut näitä samoja kantavia voimia kuin Väyrynen oli Schüllerille aikanaan. Kysykääpä kavereilta vaikka Petteri Pennasen merkityksestä omaan pelaamiseen.

Kannustetaan nuoria, annetaan nuorille mahdollisuus, mutta sovitaan samalla, että jalkapallokentillä 23-vuotias pelaaja on vielä nuori pelaaja. Tässä European Leagues on osunut asian ytimeen.