Lindström on yksi Naisten liigan kokeneimmista pelaajista. Hän on pelannut urallaan myös 21 naisten maaottelua ja oli mukana vuoden 2005 EM-kisoissa. Nyt edessä ovat uudet haasteet Hongan paidassa.
– Kyllä siitä varmaan voi päätellä, että en ollut ihan tyytyväinen viime kauteen HJK:ssa. Se on varmaan aina se yleisin syy vaihtaa joukkuetta, Lindström kertoo.
HJK sijoittui viime kaudella PK-35 Vantaan jälkeen toiseksi. Lindströmille jäi kuitenkin hieman huono maku kaudesta omalta kohdaltaan.
– Se tyytymättömyys kääntyy enemmän sinne pelilliseen puoleen. En saanut hirveästi peliaikaa, enkä ole sellainen pelaaja, joka jää istumaan paikalleen. Tiesin, että Espoossa on kova joukkue, joka taistelee mestaruudesta, Lindström kertoo seurasiirron syistä.
Honka sijoittui viime kaudella kolmanneksi. Tällä kaudella on tarkoitus nostaa sijoitusta parilla pykälällä.
– Uskon, että meillä on mahdollisuudet mestaruuteen. En tänne olisi muuten edes tullut. Meillä on paljon hyviä nuoria pelaajia sekä muutama kokenut pelaaja. Eli hyvä sekoitus, Lindström sanoo.
Naisten Liigassa viime kaudella tasoerot nousivat isoiksi, sillä viidenneksi tulleen Nice Futiksen ja neljänneksi tulleen Åland Unitedin ero oli lopulta peräti 31 pistettä.
– Pikku hiljaa sinne tulee mukaan muitakin. Esimerkiksi Kokkola on tehnyt hyvää työtä nyt. Parhaimmat pelaajat ovat myös hakeutuneet näihin neljään seuraan, koska ne ovat menestyneet. En ole kuitenkaan huolestunut tilanteesta. Aina niitä tasoeroja on, mutta naisten tasolla harrastajia ei kuitenkaan ole niin paljon. Mikään sarja ei voi täysin tasainen olla, Honka-pelaaja toteaa.
Tulevan kauden suosikeiksi Lindström nostaa tutut joukkueet.
– Mestaruudesta taistelevat meidän lisäksi PK-35 Vantaa, HJK ja Åland United, Lindström sanoo.
Lounio luotsaa Honkaa
Honkaa luotsaa Timo Lounio, jonka meriittilista on huima. Uralle mahtuu valmentajana seitsemän Suomen mestaruutta ja seitsemän Suomen Cupin voittoa. Viime kaudella Lounio joutui kasaamaan Hongan joukkueen lähes nollasta ja tuloksena oli hieno kolmas sija.
– Meillä on joukkueessa hyvä taistelumentaliteetti. Kaikki antavat kaikkensa joukkueen eteen ja iloisen jalkapallon kautta pääsemme voittoihin, Lindström sanoo.
HJK:ssa Lindström pelasi viimeiset kaudet Jutta Rautiaisen alaisuudessa. Joukkueiden pelityyleissä on eroavaisuuksia.
– Kyllä siinä eroa on. HJK:ssa on astetta taitavampia pelaajia ja siellä on totuttu pelaamaan maata pitkin keskikentän kautta. Mekin Hongassa siihen pyrimme aina mahdollisuuksien ja taidon mukaan. Peleissä joutuu kuitenkin aina pelaamaan hieman vastustajan mukaan, eikä esimerkiksi HJK:ta vastaan kannata mitään iloista hyökkäyspeliä lähteä pelaamaan, 30-vuotias Lindström sanoo.
Entä millainen valmentaja on Lounio?
– Timo on sopivan rento, mutta silti myös tiukka. Jos joku vetää välistä treeneissä, niin sanomista tulee. Homma ei ole kuitenkaan liian vakavaa. Tämä on meille harrastus, joten ilon kautta mennään, Lindström päättää.
Naisten Liiga starttaa käyntiin 8.4. yhdellä ottelulla. Ensimmäinen täysi kierros pelataan 14.4.
Kymppipaikka.fi / Toimitus (JS)