Euroopassa sarjat ovat nyt päättyneet ja päättymässä ja usea suomalaispelaaja on ilman sopimusta. Osa heistä saattaa suunnata takaisin Suomeen. Kymppipaikka.fi listasi potentiaalisimmat paluumuuttajat Veikkausliigaan tulevalta kesältä.
1. Jussi Kujala
Kaudeksi 2009-2010 De Graafschapinriveihin siirtynyt Jussi Kujala loukkasi polvensa pahasti kesken tämän kauden. Ennen loukkaantumistaan hän kuului joukkueen runkopelaajien joukkoon, mutta jatkosopimusta ei seura kuitenkaan enää tarjonnut. Kujala kuntouttaa vielä polveaan, joten sopimus ulkomailta on kiven alla. Kujala palannee kesällä Veikkausliigaan – kiinnostusta on varmasti kaikilla kärkipään joukkueilla.
2. Hermanni Vuorinen
Vuoriselle vuosi 2011 oli vaikea, sillä paha keskivartalovamma piti hänet sivussa pelikentiltä koko vuoden. Vuodenvaihteessa Vuorinen teki paluun kentille, mutta vastuu jäi vähäiseksi, sillä Charleroi eteni Belgian kakkostasolla voitosta voittoon, eikä muutoksia tehty kokoonpanoon. Nyt Vuorinen on taas pelikunnossa, mutta ura ei jatku pääsarjaan nousseessa Charleroissa. Vuorinen tähyilee varmasti ulkomaille, mutta viime vuoden vähäiset näytöt vaikeuttavat joukkueen löytämistä. Vuorinen saattaa hyvin palata Suomeen, jos joku kärkipään joukkueista tarjoaa hänelle sopimusta.
3. Niklas Tarvajärvi
Tarvajärvi pelasi menneen kauden Hollannin kakkostasolla Go Ahead Eaglesissa. Kausi oli rikkonainen ja hyökkääjä oli avauksessa vain kerran. 11 esiintymistä kentällä tuottivat kuitenkin kolme maalia, joten tehot olivat kelpo tasolla. Ainakaan vielä seura ei ole ilmoittanut, että se tekisi Tarvajärven kanssa uuden sopimuksen, joten todennäköisesti ura jatkuu muualla. Loukkaantumisten takia pelipaikan löytäminen ulkomailta on vaikeaa, joten Veikkausliiga on tällä hetkellä varsin potentiaalinen vaihtoehto.
4. Ville Jalasto
Laitapakki Jalasto ei allekirjoittanut jatkosopimusta norjalaisen Aalesundin kanssa, vaikka sellaista hänelle tarjottiin. Nykyinen sopimus päättyy kesällä ja heinäkuusta eteenpäin Jalasto pelaa jossain muualla kuin Aalesundissa. Jalasto on saanut hyvin vastuuta Norjassa, mutta nyt hän tähyilee Keski-Euroopan suuntaan. Jos hyvää pelipaikkaa ei löydy, yksi vaihtoehto on myös paluu Suomeen.
5. Petri Pasanen
Menneen kauden Itävallassa pelannut Petri Pasanen ei jatka enää Red Bull Salzburgin riveissä. Salzburg voitti mestaruuden tällä kaudella, mutta Pasasen rooli jäi ennakoitua pienemmäksi. Puolustaja löytää itselleen varmasti pelipaikan vähintään Saksan 2.Bundesliigasta, mutta Pasanen tuskin haluaa sinne siirtyä – hänellä on kuitenkin pitkä kokemus Bundesliigan kärkitaistelusta. Pasanen on Lahdesta lähtöisin ja pelannee vielä kotikaupungissaan jossain vaiheessa uraansa.
Kymppipaikka.fi / Toimitus (JS)