Jalkapallon Veikkausliiga pelataan 12 joukkueen kolminkertaisena sarjana. Liigajoukkueista yksi putoaa suoraan ja tilalle tulee kaudelle 2012 yksi joukkue Ykkösestä.
Ykkösessä on tällä kaudella mukana 13 joukkuetta AC Oulun mukaan tulon jälkeen. Liittohallituksen 28.4. tekemän päätöksen mukaisesti Ykkösestä putoaa kauden 2011 päätteeksi neljä joukkuetta eli sijoille 10, 11, 12 ja 13 sijoittuneet joukkueet. Aiemmin putoajia olisi ollut viisi. Kakkosen nousukarsintaan ei tule muutoksia, joten Kakkosesta nousee Ykköseen kaudelle 2012 yksi joukkue.
Kakkosesta putoavat lohkojen sijalle 12 ja huonommin sijoittuneet joukkueet sekä Euroopan Jalkapalloliiton UEFAn mallin mukaisesti heikoin sijalle 11 sijoittunut joukkue. Aiemmassa päätöksessä Kolmoseen olisi pudonnut kaksi heikointa sijalle 11 sijoittunutta joukkuetta.
Lähde: www.palloliitto.fi