Mestarien liigan toinen välieräpari aloitettiin keskiviikkona. Atletico Madrid isännöi Arsenalia Madridissa ja ensi viikon ratkaisevaan toiseen otteluun lähdetään lukemista 1-1.

Kymppipaikan asiantuntija Antti Niemi näkee, että Arsenal on se tyytyväisempi osapuoli keskiviikon ottelun jälkeen.

– Arsenalin selvä tavoite oli siirtää ratkaisu Lontooseen. Siinä he onnistuivat lähes täydellisesti. Jos VAR ei olisi vienyt heiltä toista rankkaria, olisi onnistuminen ollut sataprosenttinen. Nytkin tulos oli riittävä siihen, että Arsenal heilahti kerralla selväksi suosikiksi, kun ajatellaan finaalipaikkaa. Arsenalilla on nyt toinen jalka finaalissa.

Oliko ottelu sellainen kuin odotit?

– Oli, hyvin pitkälle. Oli täysin selvää, että nyt nähdään ”normaali” jalkapallo-ottelu tiistain näytöksen jälkeen. Jos tiistaina hemmoteltiin hyökkäyspelin ystäviä, nyt nähtiin kahden erittäin taktisen ja joukkuepuolustamisen osaajan välinen ottelu. Oli selvää, että Atletico yrittää heti alussa lähteä raivolla liikkeelle, mutta Arsenal otti sen hyvin vastaan ja lopulta ensimmäinen jakso oli pitkälti Arsenalin hallintaa. Lopussa tullut maali oli ansaittu.

– Toisella jaksolla Atletico oli selvästi parempi ja he hakivat voittoa jopa pienellä riskillä. He olisivat voineet tehdä paikoistaan parikin lisämaalia – toisaalta VAR poisti Arsenalilta rankkarin enkä ihmettele, ettei Mikel Arteta ollut kovin tyytyväinen tuohon tuomioon.

Mitä sanot entisenä huippumaalivahtina ottelun rangaistuspotkuista?

– Sekä Viktor Gyökeres että Julian Alvarez ottivat homman voiman kautta. Jan Oblak oli Gyökeresin rankkarissa hyvin mukana, mutta laukaus oli niin kova, ettei varsinaista torjuntaa ehtinyt tehdä. Samaa kaavaa noudatti myös Alvarez. Siinä ei paljoa sijoiteltu, voimalla sisään.

Voivatko Gunners-fanit jo aloittaa Budapestin matkan varailut?

– Ei vielä, vaikka Arsenal suosikki onkin. Atleticon keskittyminen ensi tiistain otteluun alkoi välittömästi eilisen pelin jälkeen. Heillä ei ole enää mitään pelattavaa La Ligassa. Arsenalilla on viikonloppuna huipputärkeä peli Valioliigassa, joten lähtökohta on erilainen. Lisäksi nämä kaksi joukkuetta ovat niin tasaisia, että vaaka voi kallistua kumpaan suuntaan tahansa.

– Kotipelillä on kuitenkin merkityksensä. Atletico ei pystynyt hyödyntämään fanaattisia kotikannattajia voittoon asti. Nyt on sitten Arsenal-fanien vuoro. Pitää myös muistaa, ettei Arsenal ole hävinnyt vielä peliäkään tämän kauden Mestarien liigassa. Heillä on vahva sapluuna, joka on vienyt heidät nyt jo finaalin ovelle.

Mestarien liigan välierien toiset osat pelaaan ensi viikolla. Arsenal ja Atletico Madrid kohtaavat tiistaina Lontoossa, Bayern ja PSG keskiviikkona Münchenissä.