Porilainen jalkapalloikoni myöntää eronneensa hallituksesta ja myös managerin työt jäävät tämän toukokuun lopussa.
– Tiedot pitävät osittain paikkansa, myönsi Satakunnan Kansan tavoittama Nieminen.
– En ole enää PoPan palkkalistoilla, enkä hallituksessa, mutta olen yhä mukana toiminnassa. Autan edelleen muun muassa erilaisia yhteistyökumppanikuvioita sekä ottelutapahtumien järjestämiseen liittyviä asioita.
Nieminen on mukana siis vain talkoopohjalta. Seuran heikko taloustilanne on yksi syy muutokseen, mutta mies haluaa korostaa, ettei lähtöön liity mitään dramatiikkaa.
– Elämäni on ollut 40 vuotta jalkapalloa, nyt on aika etsiä uusia haasteita.
Nieminen kertoo aloittaneensa ”leppoisan kesätyön”. Sen tarkemmin hän ei halua uudesta palkkatyöstään puhua.
Lähde: www.satakunnankansa.fi