Lauantaina Ykkösessä pelattiin kolme ottelua. HIFK varmisti sarjapaikkansa pelaamalla maalittoman tasapelin FC Hämeenlinnan vieraana ja PS Kemi hävisi samaan aikaan FC Viikingeille 2-0. Se varmisti kemiläisten putoamisen Kakkoseen ensi kaudeksi. Vuosaarelaisten maaleista vastasivat Jussi Peteri ja Ville Salmikivi. OPS piti nousuhaaveensa hengissä murskaamalla PoPan 7-0. Augustine Jibrin aloitti maalinteon ja Luizao jatkoi siitä ennen kuin Luis Vanderlei ja Jean Fridolin Nganbe Nganbe iskivät taukolukemat. Toisella puoliajalla Jibrin ja Vanderlei onnistuivat toistamiseen ja loppulukemat sinetöi Adriano.

Sunnuntaina kärkijoukkueet olivat tulessa. FC Lahti otti harppauksen kohti Veikkausliigaa kaatamalla kahdella Jussi Länsitalon maalilla. PK-35 Vantaa otti selvän voiton kaatamalla kotonaan KPV:n 5-0 ja samalla vantaalaiset pitivät haaveet liigapaikasta hengissä. Aleksi Ristola iski hattutempun ja muista maaleista vastasivat Marco Kotilainen Zakaria Kibona. JIPPO murskasi AC Oulun haaveet noususta pelaamalla 1-1 –tasapelin Joensuussa. Ariel Ngueukam vei kotijoukkueen johtoon ja Randy Edwini-Bonsu toi oululaiset tasoihin.

FC Lahti johtaa sarjaa viiden pisteen erolla PK-35 Vantaaseen, kun joukkueilla on kaksi peliä pelaamatta. FC Viikingit on PK-35 Vantaan kanssa toisena, mutta sillä on vain yksi peli pelaamatta.

Ykkösen viikonlopun ottelut:

1.10. OPS-FC PoPa 7-0 (4-0)

1.10. FC Viikingit-PS Kemi 2-0 (0-0)

1.10. FC Hämeenlinna-HIFK 0-0 (0-0)

2.10. JIPPO-AC Oulu 1-1 (1-0)

2.10. PK-35 Vantaa-KPV 5-0 (0-0)

2.10. FC Lahti-FC KooTeePee 2-0 (0-0)