Lähinnä puolustuksen laidalla viihtyvä Toni Räisälä on seuran oman akatemian kasvatteja ja pelannut KPV:ssa pikkujuniorista lähtien.

188-senttinen Keskikenttäpelaaja Erekle Kiladze puolestaan vakuutti KPV:n testijaksollaan ja hänelle sorvattiin pikavauhtia sopimus. Erekle pääsi näin velipoikansa Nikan ja jo ennestään tuntemansa Irakli Sirbiladzen kanssa samaan joukkueeseen.

– Olen tuntenut Iraklin jo juniorivuosilta, kun olin Lokomotive Tbilisin akatemiassa ja Irakli oli seuran edustusjoukkueessa. On hienoa päästä samaan joukkueeseen Nikan ja Iraklin kanssa, kertoo Erekle, KPV:n verkkosivuilla.

Kiladzen veljesten isä, joka oli omalla urallaan pääsarjatason pelaaja, vei pojat jo polvenkorkuisena jalkapallotoimintaan mukaan. Erekle on pelannut viisivuotiaasta lähtien. Viimeiset kaksi vuotta ovat kuluneet Georgian pääsarjassa Gagran ja Spartak Tskhinvalin joukkueissa.

– Tavoitteeni on kehittyä jalkapalloilijana ja nousta Suomessa liigapelaajaksi, sanoo Erekle.

Lähde: www.kpv.fi