Valioliigakauden tähän saakka varmasti suurin sankaritarina nähtiin vajaa kaksi viikkoa sitten Manchester Cityn Etihad Stadiumilla, kun Tottenham jyräsi hallitsevan mestarin yli numeroin 4-0. Voitto ja voittonumerot eivät kuitenkaan olleet se suurin asia.

Eikä suurin asia ollut sekään, että kyseessä oli 350. kerta, kun Tottenham piti Valioliigan aikana verkkonsa puhtaana. Eikä edes se, että kyseessä oli Cityn suurinumeroisin tappio nykyisellä kotiareenallaan Etihadilla.

Tottenhamin maalilla Guglielmo Vicario otti useamman tärkeän torjunnan ottelun ollessa vielä avoinna ja oli ehdottomasti yksi joukkueen suurista sankareista. Miten suuri, se selvisi vasta ottelun jälkeen. Avausjaksolla loukkaantunut italialainen pystyi – tai lähinnä ehdottomasti halusi – jatkaa peliä ja vasta ottelun jälkeen selvisi, että hän oli pelannut viimeisen tunnin nilkka murtuneena.

Vicario on murtuman ja sitä seuranneen operaation takia sivussa kuukausia, mikä on joukkueelle paha takaisku. Se, millaisen moraalisen potkun mies esimerkillään muulle joukkueelle ja ennen kaikkea kannattajille antoi, ei puolestaan ole millään mittareilla mitattavissa. Vicario on Spursissa sankari ikuisesti, tapahtui jatkossa mitä vain.

Mutta Guglielmo Vicario ei ole lajinsa ainoa. Kenties kuuluisin vastaava sankaritarina ja vielä voimakkaammilla lisämausteilla on myös kirjoitettu Englannin kentillä. Aika kauan sitten.

Sotavangista sankariksi

Kevään 1956 FA Cupin finaali oli, kuten aina, iso tapaus Englannissa. Manchester City kohtasi Birminghamin ja ottelun suureksi sankariksi nousi tuolloinkin maalivahti. Ja kuten Vicariontapauksessa, sankariteon suuruus selvisi toden teolla vasta jälkeen päin.

City-maalivahti Bert Trautmannin tausta oli täysin poikkeuksellinen. Toisessa maailmansodassa Saksan laskuvarjojoukoissa palvellut Trautmann jäi sodan loppuvaiheissa englantilaisten vangiksi ja koska hän oli lähtenyt vapaaehtoisena sotaan, liittoutuneiden papereissa Trautmann leimattiin alimpaan sotavankikategoriaan ja natsiksi.

Trautmann vapautettiin vuonna 1948 ja hän kieltäytyi mahdollisuudesta saada Saksan täysi kansalaisuus takaisin ja asettui sen sijaan Englantiin, jossa hän maataloustyön ohella alkoi pelata paikallisessa St. Helens Cityssa.

St. Helensista Trautmannin sai kiikariinsa Manchester City, joka fanien laajamittaisista protesteista huolimatta solmi sopimuksen saksalaisen kanssa. Trautmannin loistavat otteet Cityn maalilla käänsivät vähän vähältä fanien kelkan ja 1956 FA Cupin finaali pyöräytti kelkan ympäri muidenkin kuin City-fanien osalta.

Erinomaista ottelua pelannut Trautmann syöksyi vajaa 20 minuuttia ennen loppua vastustajan jalkoihin pelastamaan tilannetta, mutta loukkaantui pahan näköisesti. Selkeästi tuskissaan ollut maalivahti pelasi ottelun loppuun saakka ja teki vielä muutaman tärkeän pelastuksen Cityn 3-1-voittoon päättyneessä finaalissa.

Jo palkintojenjaossa Trautmannin olemus näytti siltä, että kaikki ei ollut likimainkaan kunnossa ja ottelun jälkeen paljastui, että hän oli pelannut ottelun lopun niska murtuneena. Englannin jalkapallotoimittajat valitsivat Trautmannin vuoden pelaajaksi 1956 – ajatus, joka olisi ollut täysin mahdoton suoda saksalaiselle vielä tovia aiemmin.

Trautmannin nimi jäi ikuisiksi ajoiksi Cityn ja englantilaisen jalkapallon folkloreen. Vicarion nimi tullaan varmasti yhtä lailla muistamaan pitkään tuon yhden ottelun sankaritekojen takia.

Kaksikko ei toki ole ainoa lajissaan. Historiaan pidemmälle sukeltavat varmasti suorastaan huutavat ainakin Ricardo Zamoran nimeä tässä yhteydessä, joten se tulkoon täten mainittaneeksi. Koko Zamoran tarina onkin sitten jo ihan oman juttunsa aihe…

Mikael Erävuori

Kirjoittaja on Veikkausliigan toimistolla työskentelevä jalkapalloromantikko