Tukholmassa tehtiin sunnuntaina suomalaista jalkapallohistoriaa. Djurgården kohtasi Allsvenskan-ottelussa Kalmarin kauden kotiavauksessaan. Siinä ei ole sinänsä mitään ihmeellistä, mutta siinä on, että kummankin Ruotsin pääsarjajoukkueen päävalmentajana toimi suomalaisvalmentaja, Jani Honkavaara Djurgårdenin peräsimessä, Toni Koskela Kalmarin. Suomenmestarivalmentajia kumpikin.
Ruotsin jalkapallohistoria on pitkä ja menestyksekäs. Aika usein vertaillaan Ruotsia ja Suomea erilaisissa jalkapalloasioissa. Tämä on epäreilua. Pitää muistaa, että ruotsalainen jalkapalloperinne on vuosikymmeniä Suomea edellä. Kun Ruotsi pelasi MM-finaalissa Peleä ja muita brassitähtiä vastaan, Suomessa vedettiin hieman erilaisissa olosuhteissa ja hieman erilaisella kiinnostuksella.
Ruotsalaistähdet valtasivat Eurooppaa, Gre-No-Li -trio niitti mainetta Italiassa. Seurajoukkueet kasvoivat ja menestyivät. Fanikulttuuri luotiin. Jos Suomessa puhutaan, että kannattaminen tulee isältä pojalle tai ehkä jossain tapauksessa isoisältä pojalle ja siitä eteenpäin, Ruotsissa mennään isoisoisän kautta. Djurgården, AIK tai Hammarby Tukholman tapauksessa periytyy.
Jani Honkavaara (vas.) ja Toni Koskela (oik.) ottivat toisistaan mittaa. Kuva: Timo Walden
Jos nyt oikein ääriesimerkkejä haetaan, olisi suomalainen päävalmentaja Ruotsissa parikymmentä vuotta sitten ollut hieman kuin ruotsalainen Suomessa pesäpallovalmentajana. Ruotsissa katsottiin, ettei nyt ainakaan Suomesta voi mitään kovin suurta ammattitaitoa tulla. Vielä viisi vuotta sitten olisi tuntunut aika mahdottomalta, että Allsvenskanissa olisi yksi suomalainen päävalmentaja. Nyt tilanne on se, että siellä on kaksi ja vielä muita osaajia muissa johtotehtävissä. Tuo on oikeasti saavutus, jota pitää arvostaa. Eteenpäin on menty! Tällä kertaa ihan sananmukaisesti.
Tunnelma vei mukanaan
Oli iso ilo olla paikalla, kun tätä historiaa tehtiin. Ottelun alkuseremoniat olivat vaikuttavat, kun legendaarinen Djurgårdenin monivuotinen urheilujohtaja Bosse Andersson saatettiin eläkkeelle upeiden tifojen ja kunnianosoitusten siivittämänä. Itse peli ei alkanut Toni Koskelan kannalta kovin häävisti, sillä seitsemän minuutin pelin jälkeen taululla olivat 2-0 lukemat isännille. Sitten tuuli kääntyi ja Kalmar tuli tasoihin. Aivan lopussa Djurgården ratkaisi pelin nuoren tähtensä, Matias Siltasen, annettua upean keskityksen, josta Djurgårdenin kärki puski pallon maaliin.
Bo Anderssonia muistettiin tifolla. Kuva: Timo Walden
Tunnelma stadionilla oli erinomainen alusta loppuun. Värejä näkyi lähes jokaisella – näkyipä aika monta ”Ståhl”-pelipaitaa. Siltasia ei juurikaan näkynyt, sillä nuoren miehen odotetaan lähtevän isompiin kehiin jo kesällä. Ehkä kruunuja ei haluta tuhlata vain muutaman kuukauden tähden? Oli toki pakko kysyä yhdeltä ”Adam Ståhlilta”, miksi juuri hän. Vastaus oli mielenkiintoinen: ”Hän on oikeasti ruotsalainen, mutta koska ei mahdu Ruotsin maajoukkueeseen, hän pelaa Suomelle. Hän on yksi fanien suurista suosikeista ja hän on hieno valinta kapteeniksi”. No, kyllä Adam kuitenkin ihan kunnialla Suomen lippua heiluttaa ja osaa hän Maamme-laulunkin sanat ihan suomeksi.
Tätä en mellanöl-jonossa olevalle Ståhl-fanille viitsinyt tähdentää, mutta oli toki pakko kysellä vähän seuran muista suomalaisista: ”Jani tekee hyvää työtä, hän on oikea mies valmentajaksi. Tenho on varma toppari. Siltasesta en mainitse mitään, koska hän on niin hyvä, että lähtö tulee kohta. Siksi ei kannata hänestä juuri enempää puhua, koska hän ei enää syksyllä täällä ole”.
Ainakin tämän pienen – ja hyvin suppean otannan – gallupin tuloksen perusteella suomalaisosaamista arvostetaan. Santeri Haaralaa ei mainittu, mutta tietäen miehen epäonnen, eivät fanitkaan paljoa laske hänen varaansa. Fanigallup määritteli asian hyvin: Miro Tenho pelasi tyylikkään ottelun alakerrassa, Siltanen oli erinomainen roolissaan ja Ståhl vielä katsomon puolella.
Kalmarissakin sinivalkoista väriä
Djurgårdenin suomalaisten lisäksi iloa seurueellemme tuottivat Kalmarin suomalaiset. Rony Jansson oli yksi Kalmarin parhaista oikean puolustajan paikalla. Ei ihme, että rooli on ollut niin iso Pikkuhuuhkajissa. Marius Söderbäck tuli vasta puoliajalla vaihdosta kentälle sairasteltuaan viikolla. Nähdyn perusteella Söderbackilla ei tule olemaan mitään ongelmia Allsvenskanissa. Taso riittää. Anthony Olusanya tuli kentälle loppupuolella, mutta näytöt jäivät tällä kertaa pariksi väläytykseksi.
Voitto luonnollisesti kirvoitti hyvät voittojuhlat ja kuperkeikka-humpat fanipäädyn edessä. Ehkä yksi mielenpainuvimmista hetkistä oli siinä, kun ottelun jälkeen Honkavaara ja Koskela kättelivät ja vähän jopa halasivat. Kumpikin osaa varmasti arvostaa sitä, että he ovat ottaneet valtavan askeleen urallaan eteenpäin.
Samalla he avaavat tekemisellään portteja muillekin. Heidän kannattaa olla tekemisistään ylpeitä ja suomalaisen jalkapalloväen heistä. Toivon mukaan tämä suomalaiskohtaaminen ei jäänyt historiaan vain kuriositeettina vaan oven avaajana siten, ettei suomalaisvalmentajien kohtaaminen ulkomailla ole enää edes otsikkotason juttu vaan arkipäivää.
Ei todellakaan mahdoton visio.
Timo Walden