Viime kauden JJK:ssa Ykköstä pelannut lahjakas 21-vuotias Taylor siirtyy innolla Veikkausliigaan ja RoPS-paitaan.
– Fiilikset siirrosta ovat hyvät. Toisaalta innostaa, mutta myös hieman jännittää kun pääsee vaihtamaan maisemaa ja tasoa. Uusia haasteita lähden Rovaniemeltä hakemaan ja toivottavasti pääsen RoPS:n riveissä kehittymään pelaajana entistä paremmaksi, Suomen nuorten U21-maajoukkueessakin mukana ollut Taylor toteaa RoPS:n verkkosivuilla.
Robert Taylor on pelannut jalkapalloa myös isänsä kotimaassa Englannissa. Mm. kausina 2011-2012 hän edusti Lincoln City FC:tä, mutta palasi tuon ajanjakson jälkeen takaisin kasvattajaseuransa JJK:n riveihin. Hyväjalkainen Taylor viihtyy parhaiten keskikentällä. Viime kaudella hän pelasi JJK:ssa kymppipaikalla ja pyöritti siltä paikalta joukkueensa peliä taitavasti viimeistellen kauden aikana seitsemän osumaa.
– JJK:ssa minulla oli iso rooli kymppipaikalla, mutta pystyn hyvin pelaamaan myös keskikentän keskellä. RoPS:sta lähden hakemaan pelipaikkaa ja mahdollisimman paljon peliminuutteja, tuore RoPS-vahvistus sanoo tyytyväisenä.
RoPS-luotsi Juha Malinen on tyytyväinen saadessaan tällaisen mielenkiintoisen nuoren pelaajan joukkueensa riveihin.
– Robert on ikäisekseen hyvin kokenut kaveri. Hän on pelannut mm. Englannissa ja myös Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa. Hänestä RoPS saa nuoren, lupaavan ja innokkaan pelaajan, joka haluaa tehdä uraa RoPS:ssa ja Veikkausliigassa. Hän on sellainen RoPS:n näköinen hankinta, RoPS-valmentaja luonnehtii uutta pelaajaansa.
Lähde: www.rops.fi