Veikkausliigassa pelattiin tietynlainen tasauskierros. Sarjan neljä kärkijoukkuetta olivat huilissa – Inter, KuPS ja HJK tulevien europelien vuoksi, Oulu tiukan alkukauden ohjelmansa takia. Kierroksen jälkeen ottelumäärät eivät ole vielä kaikilla samat, mutta lähempänä kuitenkin.
Koska kärkiseurat olivat poissa, päästiin keskittymään taisteluun kärjen takana ja tietysti putoamiskamppailuun. Alakerran osalta FF Jaro oli kierroksen voittaja, kärkipään osalta VPS ja häntäpään häviäjä oli jälleen kerran IFK Mariehamn.
Kymppipaikka kokosi tuttuun tapaan kierrokselta ja sen ympäriltä kuusi nostoa.
1. Meno kuin MM-kisoissa
Lauantain neljässä ottelussa tehtiin yhteensä 14 maalia. Maalintekijälista oli kansainvälinen kuin MM-kisoissa ikään. Osumat tekivät Barbosa, Raap, Sjögrell, Vikström, Kelwin, Yakubu, Suso, Muzaci, Smyth, Ogunniyi, Keturi ja Kuek. Olavi Keturi edustaa perinteistä suomalaisnimeä, mutta suomalaispelaajia ovat maalintekijöistä myös Rudi Vikström sekä Akoon Kuek.
Kansalaisuudet menivät seuraavasti: kolme suomalaispelaajaa, kaksi brasilialaista, ruotsalainen, hollantilainen, ghanalainen, gambialainen, kosovolainen, irlantilainen ja nigerialainen. Veikkausliiga on siis aikamoisen kansainvälinen sarja!
2. Gnistan teki kulttuuriteon
Gnistan oli loppuviikon tyylikkäin joukkue, vaikka Lahdessa tulikin turpiin. Torstaina Gnistan järjesti legendapelaaja Jukka Raitalalle hienon tribute-ottelun Oulunkylässä. Raitalan kokoama All Stars-ryhmä kohtasi Gnistanin legendat. Väkeä oli paikalla mukavasti, tunnelma oli todella lämmin ja vanhat ketut laittoivat parasta pöytään. Puolustamisella ei ollut niin väliä, sillä ottelu päättyi Raitalalle ja kumppaneille 10-7.
Gnistan omalta osaltaan kantoi kortensa kekoon suomalaisen jalkapallokulttuurin rakennustyöhön. Siitä kiitokset – ja Jukka Raitala ansaitsi ilman muuta ottelunsa suurpelaajana. Iso plussa myös YLElle, joka oivalsi aarreaitan olemassaolon ja laittoi ryhmän paikalle tekemään vahvaa jalkapallosisältöä MM-studioonsa.
3. Europelit alkavat
Kuten Veikkausliigan ohjelma osoitti, europeleihin osallistuvat joukkueet huilasivat paitsi Ilves. KuPS matkusti jo lauantaina kohti Pohjois-Makedoniaa, jossa viime kauden sensaatiojoukkue kohtaa FK Vardarin Mestarien liigan karsinnoissa.
Tämä ottelupari on SE ottelupari. Jos – ja toivottavasti kun – KuPS voittaa pelin, konkretisoituu mestarien polku eli se oikotie, joka on vienyt jo useamman kerran suomalaisjoukkueen europelien lohkovaiheeseen. Ja miljoonapotteihin, joista myös solidaarisuusrahasysteemin myötä jaetaan rahaa muille Veikkausliigaseuroille. Peukut siis pystyyn jokaiselta KuPS:n menestyksen puolesta – vaikka olisit toisen liigajoukkueen kannattaja ja vihaisit KuPS:a, omankin seuran kannalta olisi todella tärkeä asia, että ”heiltähän tämä kävisi” tänäkin vuonna.
Muista joukkueista Inter kohtaa tiistaina Konferenssiliigan karsinnoissa Sarajevon ja Ilves samassa kilpailussa Differdangen. Onnea matkaan ja toivon mukaan tänä(kin) vuonna tulee lähinnä positiivisia yllätyksiä.
4. IFK:n tuska jatkuu
IFK Mariehamnin kausi on ollut toistaiseksi kamala. Joukkue on nyt pelannut 14 ottelua eikä ole voittanut niistä ainuttakaan. Aiempi päävalmentaja Gary Williams jätti tehtävänsä toukokuun lopussa, koska pistepussissa oli vain neljä pistettä. Tämän jälkeen urheilujohtaja Jimmy Wargh veti yhden ottelun, joka päättyi tappioon. Nyt vastuussa on Robert Björknessjö, joka on vastannut valmennuksesta viiden ottelun ajan.
IFK Mariehamnilla on yhä se neljä pistettä, jotka Williamsilta jäivät. Maaleja IFK on tehnyt kauden aikana kuusi ja päästänyt 29. Tappioputki on seitsemän ottelun mittainen. Uusi, synkkä luku kauden tilastoihin syntyi lauantaina Vaasassa, kun VPS voitti IFK:n 4-0. ”IFK Mariehamn ei putoa koskaan”, on tunnettu lauselma jalkapallopiireissä.
Nyt alkaa olla kiire, jottei tuota lausetta pidä muotoilla uudestaan. Putoamisviiva on karannut seitsemän pisteen päähän, tosin Jarolla on yksi ottelu enemmän pelattuna.
5. Ei tällä kertaa mikään vitsi
FF Jaro otti huipputärkeät kolme pistettä Ilvekseltä ja saavutti samalla kauden toisen voittonsa. Yksi Jaron suurista sankareista oli maalivahti Senne Vits, joka pelasi erinomaisen pelin. Tämä oli varmasti iso asia niin Vitsille itselleen kuin muulle joukkueelle. Usko on ollut varmasti koetuksella muutaman murskatappion ja vähemmän onnistuneen pelin jälkeen.
Isot torjunnat auttoivat etenkin lopussa, kun Ilves haki täydellä höyryllä tasoitusta. Pitkälle Vitsin ansiosta tasoitus jäi haaveeksi – ja samalla Ilveksen todella synkkä viikko jatkui. Cupista tuli lähtö keskiviikkona välierissä ja nyt pisteet jäivät haaveeksi. Ilves ei enää taistele mestaruudesta ja tappeluun europaikoista tarvittaisiin jo aika virheetön loppukausi.
Yksi syy tähän löytyy joukkueen puolustamisesta. Ilves on päästänyt yhtä monta maalia tällä kaudella kuin IFK Mariehamn.
6. Ja taas VPS – mistä näitä löytyy?
Kaikki tietävät miten Jussi Nuorelan VPS pelaa. Mitään yllätyksiä ei ole eikä tule, VPS lähtee aina samalla tavalla jokaiseen peliin. Tämä on tavallaan mestariteos, sillä jo usean vuoden aikaan Vepsussa on määritelty pelaajakaupat sen mukaan, mitä joukkueen valittuun pelityyliin tarvitaan.
Huteja tietysti tulee, kuten tänä vuonna pari floppihyökkääjää, mutta joka vuosi on löytynyt joku – tavallisesti vähän kookkaampi kaveri – joka maaleja paukuttaa. Mads Borchers oli VPS:n miehiä, Maissa Fall napattiin Vaasaan muualta, Ashley Coffey takoi maaleja pari vuotta sitten, Peter Michael hurmasi muutama vuosi sitten jne.
Nyt verkkoja heiluttaa Luka Smyth. Smyth sai tilaisuutensa, kun mainitut hyökkääjähudit eivät onnistuneet ja sen mahdollisuuden irlantilainen käytti. Koossa on nyt seitsemän maalia. Entinen huipputoppari Jussi Nuorela on näköjään myös mestari viemään kärkimiehiä tuntemattomuudesta maalitilaston kärkipaikoille.