Unkarista on muotoutunut jonkinlainen painajainen Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentajille. Ja painajainen muutenkin, kirjoittaa Kymppipaikan jalkapallotoimittaja Panu Markkanen.

Richard Möller Nielsenin aikakauden unohtumattomimmat hetket eivät tulleet makoisien voittojen kautta tai ”Kultaisen sukupolven” nousemisen kautta, vaan se oli pahamaineinen Unkari-tasapeli Olympiastadionilla.

Jos ”Ricardon” ryhmä olisi päässyt tuolloin jatkokarsintoihin, olisi vaihtamisen kynnys ollut jatkossakin matalampi. Tanskalainen ei saanut potkuja, vaan hänen sopimustaan ei vain jatkettu, vaikka mies itse olisi halunnut jatkaa ja korjata samalla vahvasti uusimansa pelaajiston kautta tulevia hedelmiä.

Stuart Baxterin taival päättyi lopullisesti kotiotteluun Unkaria vastaan Helsingissä. Karsintojen alku oli mennyt heikosti, turpiin oli tullut Moldovalta ja Hollannilta vieraissa. Kotivoitto Unkarista olisi voinut laittaa junan takaisin raiteilleen. Tasapeli oli tuloillaan, mutta britti laittoi kaikki peliin hakeakseen voittoa. Tämä riski kostautui ja Unkari teki ottelun lopulla voittomaalin. Ottelu jäi Baxterin viimeiseksi. Silloinen puheenjohtaja Sauli Niinistö päätti, että homma on paketissa.

Mixu Paatelaisen viimeinen ottelu Huuhkajien peräsimessä oli kesäkuussa 2015. Mixu ja joulukuusi muistetaan edelleenkin, kritiikki oli ollut vahvaa. Kesäkuussa oli edessä testi: Unkari kotona. Jos voitto tulisi, toivoa vielä olisi. Ei tullut, vaikka Paatelainen luopui ottelussa tietynlaiseksi tavaramerkiksi muodostuneesta ”joulukuusesta”. Unkari-tappio sinetöi Mixun kohtalon, puheenjohtaja Pertti Alaja painoi exit-nappulaa.

Markku Kanerva näytti välttävän Unkari-kirouksen, sillä hänen johdollaan Unkari kaatui kotikentällä 1-0 Kanervan ensimmäisessä virallisen päävalmentajan johtamassa kokonaisuudessa, kautta aikojen ensimmäisessä Kansojen liigassa. Vaikka vierasottelu hävittiin, oli lohkovoitto jo taskussa.

Eikä Jacob Friisinkään aikakausi saanut päätöstään kesäisen maaottelussa tulleen Unkari-tappion kautta. Eikä edes Unkaria vastaan, mutta ratkaiseva niitti tuli silti Unkarissa – nimittäin Kansojen liigan ottelussa Valko-Venäjää vastaan. Ottelu oli neloisikkunan neljäs, erittäin ratkaiseva peli. Friis valitsi otteluun hyvin yllätyksellisen kokoonpanon, joka jo julkaisun jälkeen sai julkisen sanan takajaloilleen. Ja niinhän siinä kävi, turpiin tuli ja samalla mahdollisuudet C-liigan oman lohkon voittoon karkasivat muiden käsiin. Tämän tappion myötä lohkon ennakkosuosikki ja ennakoltakin vahvin joukkue, Albania, oli pakko voittaa Tiranassa. Häviö tuli sieltäkin ja samalla varmistui, että Suomi on lohkonsa kolmonen. Vain San Marino jäi taakse.

Budapestissa kärsitty tappio oli lopulta kohtalokas. Vaikka Friis toteutti ennennäkemättömän suuren sukupolven vaihdoksen, eivät tulokset olisi saaneet noin totaalisesti romahtaa. C-liigassa kävi kuitenkin niin. Paine kasvoi sietämättömäksi ja usko siihen, että tulevissa EM-karsinnoissa asiat olisivat paljon paremmin, romahti. Kannattajilta ja medialta jo aikaisemmin, Palloliiton johdolta myöhemmin. Aika näyttää, mitkä ovat Friisin aikakauden tuotokset. Todennäköisesti hänen aikanaan lähes 20 debyyttinsä saanutta pelaajaa muodostavat rungon Huuhkajiin pitkäksi aikaa.

Friisin omia sanoja mukaillen. Pitkät valot olivat päällä ja niiden kirkkaus selviää myöhemmin. Mutta lyhyillä valoilla tulokset eivät olleet sitä, mitä niiden olisi pitänyt olla.

Eikä toivon mukaan Mika Lehkosuon komennossa olla missään tekemisissä Unkarin kanssa.

Kommentti: Panu Markkanen