Kärkkäinen on kuulunut jo useamman kauden ajan Lahden puolustuspään runkopelaajiin. Päättyneellä kaudella Kärkkäinen edusti Lahtea yhteensä 29 ottelussa, joissa hän teki yhden maalin.

Päävalmentaja Toni Korkeakunnas oli erittäin hyvillään luottosoturinsa jatkosopimuksesta.

– Todella tyytyväinen! Ehdottomasti meidän ehdotonta parhaimmistoa tänä vuonna. Kokenut ja selkeä puolustuspään johtohahmo. Oli puolustuksen tukiranka tänä vuonna. Pelasi väillä topparina ja välillä keskikentän pohjana. Tuntuu, että vuosi vuodelta parantaa, Korkeakunnas suitsuttaa.

Kärkkäisen sopimuksen myötä FC Lahdella on kasassa seitsemän pelaajasopimusta ensi kaudeksi.

Lähde: www.fclahti.fi