Olli Huttunen aloitti VPS:n päävalmentajana syksyllä 2011, jolloin Oka solmi Vepsun kanssa kolmivuotisen sopimuksen, joka siis olisi päättynyt nyt syksyllä. Ensimmäisellä kaudellaan Huttunen luotsasi Vepsun 8. sijalle. Vuotta myöhemmin VPS yllätti kaikki ja nappasi Veikkausliigassa kolmannen sijan. Ennen Vepsuun tuloa Huttunen viihtyi pitkään FC Hakassa. Oka on ollut myös Suomen A-maajoukkueen valmennustiimissä ja myös päävalmentajana yhden ottelun ajan.

– Tietysti on hyvät fiilikset. Olen etuoikeutetussa asemassa, kun saan työskennellä Veikkausliigassa ja huippuorganisaatiossa. Olen ylpeä siitä, että VPS luotti minuun aiemmin palkatessaan, ja näytti nyt luottavansa edelleen. Meillä on pieni, mutta ammattitaitoinen valmennusryhmä, jonka mukana voimme jatkaa kohti kansallista huippua, “Oka” sanoo seuran verkkosivuilla.

– Peten sopimus on tärkeä juttu. Hän on valmentajana nuori, mutta lahjakas. Hän tuo uutta näkemystä toimintaan. Pete pyrkii koko ajan kehittämään itseään ja omaa toimintaansa. Jatkossa Petri tullaan varmasti näkemään myös päävalmentajana.

Petri Vuorinen on ollut mukana Vepsun valmennuksessa jo vuodesta 2008, jolloin mies toimi Tomi Kärkkäisen apuvalmentajana. Kärkkäisen erottua pestistään, otti Vuorinen vastuun valmennuksesta loppukaudeksi. Vajaan kahden vuoden päästä sama kuvio toistui, kun Vepsua valmentanut Tommi Pikkarainen siirtyi sivuun kesken kauden, ja Vuorinen hoiti päävalmentajan virkaa kauden loppuun.

Lähde: www.vepsu.fi