Kansainväliseen urheiluun lisätään jatkuvasti kameroita ja tehdään uusia innovaatioita, jotta katsojat viihtyvät ja maksavat urheiluoikeuksien seuraamisesta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana yksi näistä uutuuksista, hämähäkkikamera eli spider-cam, on tullut isoksi osaksi tuotantoa. Monen puritaanin mielestä jopa liian isoksi.
Spider-cam on se tv-kamera, jota liikutellaan neljän vaijerin varassa kentän yläpuolella. Uusissa stadioneissa spider-cam otetaan huomioon jo suunnitteluvaiheessa, mutta perinteisissä kameran käyttö on lähes mahdotonta. Esimerkiksi Helsingin Olympiastadionilla jalkapallo-otteluihin ei kyseistä kameraa ole kovin helppo asentaa.
Jenkkifutisstadioneilla, joilla MM-jalkapalloa pääosin pelataan, spider-camit ovat arkipäivää. Katsojat janoavat yläpuolelta tulevia kuvia ja kieltämättä, hyvää materiaalia se yleensä tarjoaakin. Tosin vastustustakin on, sillä yhä useammin rangaistuspotkukilpailuja ja erikoistilanteita kuvataan spider-camin kautta eivätkä kaikki ole suinkaan asiasta innostuneita. Etenkin rangaistuspotkujen osalta moni haluaisi perinteisen sivukuvan – spider-camin kuvat voisivat sitten toimia hidastuksissa.
Amerikkalaisessa jalkapallossa spider-camin vaijereiden korkeus ei ole ongelma. Vaijereita ohjataan ylös ja alas, jenkkifutiksessa niin korkealle, ettei osumia tule. Oikeastaan vain lentopotkutilanteissa on se riski, että pallo potkaistaan niin korkealle, että jonkinlainen osumamahdollisuus on olemassa. Amerikkalaisessa versiossa kaikki pelit startataan kuolleesta tilanteesta, joten spider-camin operaattoreiden on helppo nostaa kamera ja vaijerit riittävän korkealle.
FIFA tekee itse tv-tuotannon MM-kisoissa. Kattojärjestön pestaamat ohjaajat päättävät, todennäköisesti varsin tiukan ohjeistuksen mukaan, mitä näytetään. Stadionit ovat täynnä erilaisia kameroita, joten oikeasti ei mikään tilanne tai tapahtuma jää pimentoon. Tämän vuoksi oli peräti koomista, että FIFA tiedotti varhain sunnuntaina, ettei sensoreiden mukaan pallo ottanut vaijeriin osumaa. Heillä on olemassa niin paljon kuvamateriaalia, että jos sellainen kuva olisi ollut olemassa, joka olisi todistanut, että pallo EI osunut vaijeriin, se kuvamateriaali olisi julkaistu jo ajat sitten. Tämän logiikan mukaan on olemassa sellaista materiaalia, jossa pallon osuma näkyy huomattavasti paremmin kuin FOX-yhtiön omalla kamerallaan otetussa kuvamateriaalissa, jota on eri studioissa ympäri maailmaa näytetty.
Sama tapahtui vuoden 2006 MM-finaalissa tapaus Zidanen yhteydessä. FIFA väitti tuolloin, että neljäs erotuomari näki Zinedine Zidanen puskun Marco Materazzin rintakehään, mutta ei koskaan julkaissut materiaalia, jossa tämä olisi todistettu. Päinvastoin, kun aikaa kului, löytyi broadcastereiden omilla kameroilla otettua materiaalia, joka todisti, että neljäs erotuomari katseli aivan muualle. Tuolloin ongelma oli se, ettei videon kautta saanut tehdä tuomioita – on selvää, että ensimmäinen esiasteen var-tuomio nähtiin jo 2006. Eli erotuomarit joutuivat tilanteeseen, jossa heidän piti päättää, käytetäänkö videota ja annetaan ansaittu punainen kortti vai annetaanko Zidanen puskun mennä läpi.
Tämä historia ei juuri Norjassa lohduta. Vaijeriosuman jälkeen Englannin piti tehdä vielä useampi asia oikein, jotta tasoitusmaali syntyi. Mutta sääntöjen mukaan tilanne meni väärin. Peli olisi pitänyt panna poikki.
Näin ei tapahtunut, Norja putosi ja Englanti jatkaa. Voi olla, että jonain päivänä FIFA myöntää, että tulipa tehtyä virhe, mutta käytössä olevassa ”erotuomareiden suojeluohjelman” mukaisesti tuskin näin tapahtuu. Sehän voisi johtaa koko nykyisen mammuttimaiseksi kasvaneen erotuomarisysteemin kyseenalaistamiseen. Taaskaan kahdeksan ihmistä eivät nähneet mitään, jos – ja todennäköisesti kun – ratkaiseva vaijeriosuma tapahtui.
Näkökulma: Panu Markkanen