PK-35 Vantaa nappasi 3-0 (1-0)-voiton HIFK:sta. Njazi Kuqi avasi maalitilinsä rankkarista ensimmäisen puoliajan lopulla ja Lucas Kaufman lisäsi johtoa tunnin kohdalla. Kaufman onnistui myös toistamisen yhdeksän minuuttia myöhemmin ja näin PK-35 Vantaa pääsi juhlimaan avausvoittoaan.
Perjantaina FC Lahti nappasi voiton FC Interistä 2-1 (1-1). Mikko Hauhia vei lahtelaiset johtoon vartin jälkeen, mutta Guy Gnabouyou toi turkulaiset rankkarista tasoihin pari minuuttia ennen taukoa. Ottelun ratkaisumaali nähtiin tunnin kohdalla, kun Jasse Tuominen iski osuman. Perjantain kolmannessa ottelussa KuPs ja SJK päätyivät maalittomaan tasapeliin.
Lauantaina PS Kemi aloitti Liigacupinsa vahvasti voitamalla Ilveksen 3-1 (1-1). Mika Lahtinen vei Ilveksen johtoon 7. minuutilla, mutta Joona Veteli tasoitti 24. minuutin kohdalla. Heti toisen puoliajan alkuun Saku Kvist iski rankkarista johto-osuman ja Sasa Jovovic sinetöi voiton lisäajalla.
Lauantain toisessa pelissä RoPS ja VPS tasasivat pisteet maalittomalla tasapelillä. Vaasalaisten sankari oli maalivahti Juuso Kevari, joka torjui Aleksandr Kokon rangaistuspotkun.
Sunnuntaina pelataan vielä HJK:n ja IFK Mariehamnin välinen ottelu.