Joukkueenjohtajana aloittaa puolestaan Mika “Mikki” Päärilä, joka myös pelasi aikoinaan FC Lahdessa.
Ismo Lius on tervetullut jäsen FC Lahden valmennustiimiin. Pelivuosinaan hän oli armoton maalintekijä, mutta kokemusta löytyy myös valmentajan tehtävistä. Hän on toiminut päävalmentajana niin FC Hämeenlinnassa, KuPS:ssa kuin FC KooTeePeessäkin. Viimeiset vuodet hän on toiminut kasvattajaseuransa FC Kuusysin valmennuspäällikkönä, jota hän tulee olemaan myös jatkossa.
48 vuotta lähiviikkoina täyttävä Lius, joka voitti pelaajana neljä SM-kultaa, tunnetaan omalta pelaajauraltaan armottomana maalipyssynä. 335 pääsarjaottelussa hän teki peräti 188 maalia. Sillä luvulla hän on Suomen pääsarjan kaikkien aikojen kolmanneksi paras maalintekijä.
Liuksella on hallussaan myös FC Lahden seurahistorian maaliennätys yhdeltä kaudelta. Hän tykitti 18 maalia Miesten Ykkösessä vuonna 1998.
FC Lahden joukkueenjohtajana aloittaa ensi kaudella Mika “Mikki” Päärilä. Muu taustatiimi pysyy samana. Joni Kallioinen jatkaa valmentajana, Ari Korhonen maalivahtivalmentajana, Janne Lahtinen fyysisenä valmentajana, Pekka Penttinen huoltajana, Jouko Vuorio hierojana ja Mikko Poutiainen fysioterapeuttina.
Lähde: www.fclahti.fi