Mestarien liigassa on jäljellä neljä joukkuetta, eli välierävaihe on edessä. Edessä on neljä todella mielenkiintoista ja kenties dramaattistakin ottelua, ennen kuin tiedetään, mitkä kaksi joukkuetta pelaavat ”Isokorvasta” Budapestissa toukokuun lopussa.

Tiistain ottelussa ovat vastakkain hallitseva mestari PSG ja yksi kilpailun historian suurimmista menestysjoukkueista, Bayern München. Keskiviikkona ovat vastakkain Atletico Madrid ja Arsenal. Kymppipaikan sekä MTV:n Mestarien liigan asiantuntija Antti Niemi odottaa tulevilta kamppailuilta paljon.

Antti Niemi, ovatko oikeat joukkueet mukana välierissä?

– Ovat, sillä pelaamalla nämä asiat ratkaistaan. Tietysti asiat ovat pienestä kiinni, yksittäiset tilanteet ratkaisevat. Joku muukin olisi voinut olla, mutta nämä neljä joukkuetta tekivät sen, mitä piti ja oikeaan aikaan. Minusta on myös hienoa, että kaikki neljä välieräjoukkuetta tulevat eri maista ja sitä kautta vähän erilaisista jalkapallokulttuureista. Euroopan viidestä suursarjasta vai Italian edustaja puuttuu.

Olisitko arvellut esimerkiksi sarjavaiheen jälkeen, että juuri nämä joukkueet ovat välierissä?

Arsenal voitti sarjavaiheen ja Bayern oli toinen. Ehkä joku muukin brittijoukkue olisi voinut välieriin edetä, mutta kun koko kilpailun suoritus otetaan huomioon, Arsenal on todella paikkansa ansainnut. Bayern on hävinnyt Mestarien liigassa vain yhden ottelun, Arsenalille. Ilman muuta ansaittu paikka välierissä.

– Sen sijaan Atletico Madrid ja PSG ovat parantaneet koko ajan juoksuaan. PSG:lle tämä hitaammin kiiruhtaminen tuli tutuksi jo viime kaudella. Atletico oli arvankin kanssa onnekas: Brügge, sekaisin ollut Tottenham ja lopulta Barcelona sopivat reitille hyvin. Barcelona olisi kenelle muulle tahansa ollut huono arpa, Atletille erinomainen. Siinä mielessä olin varmaan jäljillä. Joka tapauksessa, oikeat joukkueet ovat nyt mukana.

Tiistaina pelataan Pariisissa. Mitkä ovat lähtökohdat otteluun PSG-Bayern?

Siinä on ainekset todella loistavaan jalkapallo-otteluun. Kumpikaan ei lähde peruuttelemaan. PSG on parantanut peli peliltä ja joukkueen hyökkäyspeli on loksahtanut kohdalleen oikeaan aikaan. Bayern on taas ollut koko kauden loistava. Mielenkiintoista nähdä, miten PSG:n puolustus saa Bayernin hyökkäyksen supertrion kuriin. Vai saako? Minun olisi hyvin vaikea nähdä, että kukaan pitäisi Bayernia nollilla.

– Ja sama päinvastoin – PSG:n hyökkäys vastaan Bayernin puolustus. Toivottavasti molemmat joukkueet päättävät pelata vahvuuksillaan eli laittaa hyökkäyskaasun pohjaan heti alusta. Silloin voidaan nähdä maalintekokilpailu. Odotukset ovat todella korkealla.

Näetkö, että ottelupari voisi ratketa jo tiistaina jommallekummalle?

En usko. Veikkaan, että finaalipaikka ratkaistaan vasta viikon kuluttua Münchenissä.

PSG:n ja Bayernin välinen ottelu alkaa kello 22.00. Peli näytetään suorana lähetyksenä MTV Katsomossa.