Uusiseelantilainen Tinkler on esittänyt hyviä otteita joukkueen harjoituksissa ja valmennusjohto on saanut uusimmasta pelaajakokelaasta positiivisen kuvan.

– Tinkler on esittänyt monipuolisia taitojaan tämän viikon harjoituksissa. Hän treenaa ammattimiehen asenteella ja hallitsee usean eri pelipaikan vaatimukset. Haluaisimme mielellään testata häntä ottelussa ja parhaillaan harkitsemme, jatkaisimmeko testijaksoa aina seuraavaan Liigacupin peliimme saakka, kuopiolaisseuran toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen toteaa seuran sivuilla.

Julkisuudessa on liikkunut sitkeitä huhuja, että maalivahti Antti Kuismala ja vastikään KooTeePeen kanssa sopimuksen tehnyt puolustaja Toni Lindberg olisivat olleet kuopiolaisseuran kiinnostuksen kohteina. Kumpikaan pelaaja ei ole ollut kuopiolaisseuran hankintalistalla, eikä KuPS:lla ole ollut aikomusta hankkia kyseistä pelaajakaksikkoa riveihinsä.

– Pelaajakaksikkoon liitetyt KuPS-huhut ovat täysin perättömiä. Omar Colley on hyvä pelaajahankinta meille ja parhaillaan testaamme maajoukkuemies Tinkleriä. Lisäksi odotamme oman kasvattimme Pietari Holopaisen ratkaisua, jonka hän on luvannut ilmoittaa meille maanantaina. Lindbergiä emme ole missään vaiheessa suunnitelleet hankkivamme, Heiskanen korostaa.

Heiskasen mukaan KuPS ei etsi tällä hetkellä maalivahtia vaan luottaa Mika Hilanderiin ja Joonas Pöntiseen.

– Maalivahtitilanteessa luotamme ehdottomasti nykyiseen maalivahtikaksikkoomme. Kunnioitamme ehdottomasti voimassaolevia pelaajasopimuksia, eikä meillä ole ollut minkäänlaisia aikomuksia tehdä mitään muutoksia maalivahtiosastollamme. Mistään tuollaisesta ei ole seurassa edes keskusteltu, Heiskanen huomauttaa.

Lähde: www.kups.fi