Kangaskolkka palasi IFK-paitaan kauden 2015 alla, mutta loukkasi epäonnisesti polvensa jo harjoituskaudella ja teki paluun kentille vasta myöhään yksyllä. Kautensa Kangaskolkka päätti kuitenkin mainiosti viimeistelemällä kaksi maalia kauden kolmessa viimeisessä Veikkausliigaottelussa.

– Tuntuu erittäin hyvältä, että pääsimme allekirjoittamaan kaksivuotisen sopimuksen Allun kanssa. Odotukset olivat molemmin puolin korkealla tämän kauden alla, mutta hänen polvivammansa luonnollisesti muutti tilannetta, Grönvittin seurajohtaja Peter Mattsson sanoo.

– Olemme iloisia, että voimme nyt yhdessä panostaa jatkoon ja Alluhan osoitti loppusyksystä kahdella maalillaan, että hänen varaansa voi laskea jatkossa.

Kangaskolkan jatkosopimuksen myötä IFK Mariehamnin hyökkäyskalusto pysyy muuttumattomana päättyneeseen kauteen nähden. Kangaskolkan ohella IFK-kärjessä jatkavat Diego Assis ja Dever Orgill.

Lähde: www.veikkausliiga.com