Multanen on takonut parina viime kautena Ykkösessä peräti 49 maalia ja taskussa on kaksi perättäistä maalikuninkuutta. Keskushyökkääjänä viihtyvä Multanen on hankittu Lahteen tekemään maaleja ja siihen huutoon hän aikoo myös vastata.

– Olen hyvä tekemään maaleja ja sitä olisi tarkoitus jatkaa Lahdessa, Multanen heittää FC Lahden sivuilla.

Multanen on erilainen hyökkääjätyyppi kuin ensi kauden joukkueeseen niin ikään kuuluva Matheus Alves.

– Juoksuhaluinen ja tekee pystysunnassa hyviä liikkeitä. Ilmiömäinen kyky hakeutua maalipaikoille. Ei se salaisuus ole, että meillä oli iso vaje hyökkäyspään tehoissa. Yhdet treenit veti Alveksen kärkiparina. Hyvin täydentävät toisiaan, voi olla hyvinkin tuhoisa kaksikko ensi kaudella, “Toke” varoittaa.

Multasella on kokemusta liigatasolta Hakan paidasta kausilta 2008 – 2011, jonka aikana hän pelasi 28 pelissä tehden niissä neljä maalia. Todellinen läpimurto liigatasolla odottaa siis vielä itseään. Ykkösen ja liigan välillä on tasoero, mutta itseluottamusta puhkuva Multanen ei usko sen koituvan esteeksi.

– Totta kai siinä on tasoero, mutta en olisi lähtenyt jos en uskoisi itseeni. Läpimurto on selkeä tavoite ensi vuonna, Multanen vakuuttaa.

Multasen sopimuksen myötä FC Lahdella on kasassa yhdeksän pelaajasopimusta ensi kaudeksi.

Lähde: www.fclahti.fi