
Laitapuolustajan sopimuksessa on myös optio kaudesta 2018. Jalasto liittyi HJK:n harjoitusvahvuuteen tiistaina.
Jalasto siirtyy Klubiin norjalaisesta Stabækista, jossa tarvittaessa myös keskuspuolustajana esiintyvä pelaaja ehti pelata neljällä kaudella. Viime kaudella Jalasto edusti entistä joukkuettaan Norjan pääsarjassa 29 ottelussa, joissa hän viimeisteli kolme maalia. Tippeligaen pronssimitaleihin päättyneen viime kauden päätteeksi Stabæk tarjosi Jalastolle uutta sopimusta, mutta puolustaja päätti siirtyä HJK:hon.
Maajoukkueen kokoonpanossa Jalasto on ottanut tukevaa jalansijaa viime aikoina. Syksyllä päättyneissä EM-karsinnoissa mies urakoi täydet minuutit päätösottelussa Pohjois-Irlantia vastaan, jonka lisäksi minuutteja kertyi myös Romaniaa vastaan pelatussa vierastasapelissä.
29-vuotias Jalasto on espoolaisen pallokoulun kasvatti. EsPan kautta Honkaan jo lapsena siirtynyt puolustaja teki Veikkausliigadebyytin Hongassa vuonna 2006. Jalasto pääsi jo Hongan vuosinaan HJK:n nykyisen päävalmentajan Mika Lehkosuon valmennettavaksi.
Veikkausliigassa Jalasto on pelannut yhteensä 71 ottelua, kaikki espoolaisseurassa. Maaleja hän on viimeistellyt kolme. Jalasto voitti Hongan kanssa hopeaa kaudella 2008.
Lähde: www.hjk.fi