Hilska oli Ilveksen kokoonpanossa jo viime viikonlopun Porin turnauksessa ja teki myös maalin FC Lahden verkkoon.
180-senttinen Hilska on TPV:n kasvatti ja hän siirtyi varsin nuorena Jyväskylään. Hilska on pelannut vuodesta 2011 lähtien JJK:ssa, missä hän teki viime kaudella Ykkösessä 9 maalia ja toissa kaudella 10 osumaa. Hänellä on kokemusta myös Suomen nuorisomaajoukkueista.
– Erittäin hyvät fiilikset sopimuksesta. Ensinnäkin se, että pääsen parin Ykkösessä pelatun kauden jälkeen pelaamaan taas Veikkausliigaa. Se on hyvä steppi uralleni. Tuntuu hienolta päästä pelaamaan taas kotikaupungissa ja Tammelan stadionilla.
– Joukkueeseen on ollut helppoa tulla, sillä Ilveksessä on minulle enemmän tuttuja kuin tuntemattomia pelaajia. Päävalmentaja Wiss sekä pelaajista Hilander, Petrescu ja kumppanit ovat vanhoja tuttuja, ja lisäksi joukkueen nuorempia pelaajia vastaan on tullut pelattua.
Lähde: www.ilvesedustus.com