Suomi aloitti Baltic cupin ottelun Liettuaa vastaan vahvasti ja otti pelin haltuunsa sen alusta lähtien. Suomi loi paljon tekopaikkoja, mutta epäonneksi naapurilla oli aina varvas tai vastaava tiellä kun maalia oltiin tekemässä tai sitten paikat tuhlattiin itse. 25. minuutilla Suomi kuitenkin osui sivurajaheiton jälkitilanteesta, kun Riku Sjöroos pääsi tuikkaamaan pallon verkkoon Liettuan maalin edustalle syntyneestä hässäkästä.

– Ensimmäinen puoliaika oli meiltä sujuvaa peliä ja meidän kontrollissa – oli paljon maalipaikkoja. Ei saatu vain paikoista sisään, päävalmentaja Kimmo Lipponen harmitteli Palloliitton verkkosivuilla.

Toinen puoliaika oli selvästi ensimmäistä rikkonaisempi. Ensimmäiset 20 minuuttia pelissä oli jatkuvasti katkoksia vapareiden, sivurajaheittojen ja muiden peliä viivyttävien tapahtumien kanssa. Suomi ei saanut peliään rullaamaan, kunnes Liettualta lensi pelaaja ulos ja sen jälkeen peli palautui taas Suomen hallintaan.

76. minuutilla Suomi iski toisen osuman. Kulmapotkukusta Mikko Viitikko pääsi palloon ja tiputti sen Tommi Saariselle, joka tälläsi pallon Liettuan verkkoon.

Liettua tuli vielä lopussa 93. minuutilla maalin päähän, mutta aika ei riittänyt tasoitukseen ja Suomi vei voiton maalein 2-1.

Avauskokoonpano ja vaihdot

1 Carljohan Eriksson (mv) HJK19 Ville-Valtteri Starck TPS17 Mikko Viitikko HJK4 Tommi Saarinen FC Honka3 Aleksi Ojanperä TPS13 Matias Pyysalo HJK9 Fredrik Lassas HJK (>80. 18 Kristian Kokko VIFK)11 Eero Tamminen Härmä (>70. 6 Tim Tuomikoski HJK)16 Joonas Jokinen Novara Calcio (>45. 8 Janne Paukkonen FC Honka)20 Riku Sjöroos TPS10 Lassi Puro HJKLähde: www.palloliitto.fi