– David teki hyvää työtä nuoren joukkueen kanssa viime kaudella ja luotamme siihen, että hän oli selkeästi paras vaihtoehto edustusjoukkueen valmentajaksi. Hän kehittää nuoria pelaajia, mutta myös samaan aikaan tulokset kentällä ovat olleet rohkaisevia, mikä ei aina ole kovin helppoa, kommentoi SalPan edustusjoukkueen joukkueenjohtaja Ville Inkinen seuran sivuilla.

SalPassa on tällä hetkellä varmuudella lupautunut jatkamaan yhdeksän pelaajaa viime kauden joukkueesta. Haasteita tilanteeseen tuo kuitenkin asevelvollisuuden suorittamiset, kun Joel Kontkanen, Valtteri Sinervo ja Jaakko Oksanen lähtevät tammikuussa Säkylään.

Omien kasvattien esiinmarssin toivotaan jatkuvan, ja 97-syntyneistä Jesse Jokiniemen, Aleksander Strekalovskiyn ja Joonas Juholan odotetaan ottavan entistä suurempaa roolia joukkueessa. Elmo Heinonen on 97-syntyneistä ollut jo isossa roolissa. Heinonen harjoittelee TPS:n kanssa talvikaudella, mutta on edelleen SalPan sopimuspelaaja.

Kokeneemmista pelaajista monitoimimies Iku Leino on varmistanut jatkavansa tulevalla kaudella myös SalPan riveissä.

– Kaikkien viime kaudella joukkueessa pelanneiden kanssa on käyty keskusteluja jatkosta. Kokeneemmilla pelaajilla työelämä ja opiskelut aiheuttavat vielä epävarmuuksia, minkä vuoksi sopimuksia ei ole saatu lyötyä lukkoon. Viimeistään tammikuun alkupuolella pitäisi kuitenkin saada ratkaisu asioihin suuntaan tai toiseen. Suurin epävarmuus liittyy Albijon Muzacin jatkoon, sillä FC Jazz on tosissaan houkuttelemassa pelaajaa Porin suunnalle Ykköseen, toteaa Ville Inkinen.

Joulukuun ja tammikuun aikana on joukkueen mukaan harjoituksiin tulossa useampiakin uusia pelaajia Turun suunnalta. Lähes kaikki ovat Kakkosessa edellisillä kausilla pelanneita pelaajia pääasiassa keskikentän ja hyökkäyksen pelipaikoille.

Neuvotteluja on lisäksi käynnissä muutamien uusien pelaajien kanssa, jotka toivottavasti saadaan päätökseen mahdollisimman pian.

Pelaajat 2016: Joel Kontkanen, Iku Leino, Valtteri Sinervo, Joonas Juhola, Aleksander Strekalovskiy, Jesse Jokiniemi, Aholi Rasul, Elmo Heinonen ja Jaakko Oksanen

Lähde: www.salpajalkapallo.fi