MM-jalkapallossa pelattiin ensimmäinen pudotuspelikierros loppuun. Kisoissa on nyt jäljellä 16 joukkuetta, loput ovat lähteneet kotimatkalle. Perjantain ja varhaisen lauantain tunteina selvisi kolme viimeistä neljännesvälieräjoukkuetta.
Egypti pudotti jatkosta Australian rankkareilla, Argentiina Kap Verden jatkoajalla ja Kolumbia Ghanan normaalin peliajan puitteissa.
Kymppipaikan asiantuntija ja MTV:n MM-kisatiimin jäsen, entinen huippumaalivahti Antti Niemi, piti jokaista jatkopaikan lunastajaa odotettuna.
Antti Niemi, kolme viimeistä onnellista löytyi. Oliko yllätyksiä?
– Ei ollut lopputuleman kannalta. Jokaisen otteluparin suosikki jatkoi. Se, että varsinkin Argentiinan ja Kap Verden tapaus meni niin tiukaksi, oli yllätys. Mutta periaatteessa turnauksen kannalta se ratkaisevin asia on, mitä tulostaululla lukee.
Lähdetään Australian ja Egyptin välisestä ottelusta. Kun rankkarit häämöttivät, Australian päävalmentaja teki harvinaisen ratkaisun. Maalivahti vaihtui. Mitä mieltä?
– Todennäköisesti asia oli sovittu etukäteen, joten vaihto tuskin tuli yllätyksenä. Onko tuo sitten kannattavaa? Ei ainakaan tällä kertaa. Jos teet tuollaisen liikkeen, pitää voittaa. Sitten ratkaisu on nerokas, kuten aikoinaan Hollannin tekemänä. Jos tulee turpiin, pitää olla valmis ottamaan paljon kritiikkiä niskaan. Vaihdosta kentälle tuleva maalivahdille laitetaan ikään kuin ”erikoismiehen” leima otsaan.
– Nyt erikoismies ei ollut lähelläkään torjua ainuttakaan Egyptin pilkkua. Päävalmentaja saa nyt oikeutetusti lokaa, mutta valitettavasti myös maalivahti Matt Ryan saa siitä osansa. Varsinkin, kun ottelun lähes kokonaan pelannut Patrick Beach oli erinomainen.
Ratkesiko ottelu tuohon?
– Ei ratkennut tuohon ratkaisuun. Egypti oli niukasti parempi koko ottelun ajan ja pilkuissa varmempi. Parempi meni jatkoon.
Argentiina joutui todella tiukoille Kap Verden kanssa. Olisitko uskonut?
– Yksittäiset pelit voivat aina olla yllätyksellisiä. Kuinka lähellä Kap Verde oli voittoa? Ei kovin lähellä. Argentiina oli ottelussa aika ylivoimainen, mutta samaan aikaan neuvoton Kap Verden kilpikonnan edessä. Lisäksi Kap Verden maalivahti lisäsi omaa sankarin mainettaan – vaikka pari maalia menikin etukulmasta sisään. Kun ottaa muutaman Messin vedon kiinni, saa ansaittua huomiota.
– Nyt pelataan cup-kilpailua ja sen huomasi tuostakin ottelusta. Sinnittele, taistele ja toivo, että saat maalin tai pari olemattomista maalipaikoista. Kaikki kunnia Kap Verdelle, mutta kisojen kannalta oli hyvä, että Argentiina jatkaa.
Pitääkö Argentiinan fanien olla huolissaan tästä tuloksesta?
– Kyllä ja ei. Kyllä siksi, että Argentiinan hyökkäyspeli näyttää olevan niin paljon Lionel Messin varassa. Jos Messille tulee huonompi ilta tai hänet saadaan pois pelistä, pitää jonkun muun nousta ratkaisijaksi. Nyt hän teki maalin ja kahdesta hänen kulmistaan syntyivät loput osumat. Tässä mielessä Argentiina on haavoittuva.
– Puolustus siellä on parista päästetystä maalista huolimatta kova. Tuskin keskittyminen pettää enää näissä kisoissa yhtä pahasti kuin esimerkiksi Kap Verden avausmaalissa.
Kolumbia meni jatkoon aamuyön tunteina. Oliko tulos odotettu?
– Oli siinä mielessä, että Kolumbia voitti. Uskoin, että voittolukemat olisivat olleet selvemmät. Kohokohtien ja tilastojen perusteella Kolumbian jatkopaikka oli erittäin ansaittu.
MM-jalkapallo jatkuu lauantaina, kun neljännesvälierät alkavat. Ensimmäinen paikka puolivälierissä ratkeaa Kanadan ja Marokon välillä. Lauantain toisessa ottelussa kohtaavat Paraguay ja Ranska.