Suomen cupin välierät pelataan tiistaina ja keskiviikkona. Juuson kierroksesta alkanut ja pitkin vuotta jatkunut kilpailu on edennyt vaiheeseen, jossa on mukana enää neljä joukkuetta. Luonnollisesti nämä joukkueet ovat Veikkausliigajoukkueita. Tämän kauden suurin alasarjamenestyjä oli Honka, jonka HJK pudotti pelistä pois edellisellä kierroksella. Kova suoritus Kakkosen joukkueelta joka tapauksessa.
Jyvät on siis karsittu akanoista eikä mukana ole viime vuosien kestomenestyjä KuPS:a. KuPS kompastui matkan varrella VPS:lle puolivälierissä. Mutta viime kauden mestari HJK on yhä mukana. Samoin mainittu VPS sekä Ilves ja FC Inter.
HJK:lle Suomen cup on todella tärkeä kilpailu, mistä kertoo 15 voitettua mestaruuspokaalia. Ihan koko ajan näin ei ole ollut. Vielä viime syksyyn asti HJK:n seurajohto väheksyi Suomen cupin voittamisen merkitystä, mutta vuosi 2025 osoitti, että cupin voittaminen ei ole vain ”kiva lisä” seuran kunniatauluun vaan oikeasti oikotie europeleihin.
HJK nimittäin ei olisi ollut tällä kaudella sarjasijoituksen kautta mukana europeleissä, cupin mestarina se on. Vieläpä tilanteessa, jossa arpaonni oli suotuisa myös kansainvälisissä peleissä.
Kuten se on ollut HJK:lle jo parina viime kautena Suomen cupissa. Viime kaudella HJK:n matka finaaliin oli jopa naurettavan helppo, nytkin helpohko. Tietysti pitää muistaa, että HJK:n oli finaalissa kaadettava tuleva Suomen mestari ja eurohistoriaa tehnyt KuPS, joten Antero Nymanin tuonut huipennus oli erinomainen suoritus.
Ilveksellä suhteessa isot panokset
HJK kohtaa kotonaan välierässä Ilveksen. Ilvekselle Suomen cupin merkitys olisi varmasti jo lähtökohtaisesti suuri, nyt vielä suurempi. Joukkueen kausi ei ole lähimainkaan sujunut sillä tavalla kuin oli suunniteltu. Sarjan kautta tuleva europaikka on tällä hetkellä kaukana, niin pisteiden valossa kuin pelillisesti. Ailahtelevilla otteilla on vaikea niille sijoituksille päästä, josta europeleihin ponkaistaan.
Ilveksen päävalmentaja Joni Lehtonen tuntee tilanteen. Hän oli tullut Toni Kallion tilalle Ilveksen päävalmentajaksi vuonna 2023 Ilves oli suorastaan nesteessä itse Veikkausliigassa, mutta Lehtonen onnistui kahdessa asiassa: pitämään seuran sarjassa ja voittamaan Suomen cupin.
Kumpikin saavutus tasoitti tietä 2024 tulleelle hopeamitalille ja 2025 saavutetulle pronssille. Tietyllä tavalla lähtökohta on sama, olkoonkin, ettei sarjapaikkahuolta ole. Suomen cupin voitto on Ilveksen helpoin ja lyhin tie varmistamaan europaikka ensikin kaudelle. Varmasti joukkueen itseluottamusta nosti myös se, ettei HJK ole kotonaan enää mikään valloittamaton linnake. Ruma 0-4-tappio viikonloppuna KuPS:lle Veikkausliigassa osoitti, että HJK:lla on paljon tekemistä. Tosin Ilves menetti viikonlopun ottelussa sekä peliotteensa että kahden maalin johdon SJK:ta vastaan.
Ilveksellä on ottelussa myös muhkea lisäbonus. Voittamalla Ilves pääsisi taistelemaan Antero Nymanin muistopokaalista kotikentällään, Tammelassa.
VPS jahtaa ensimmäistään
Toisessa välierissä kohtaavat Vaasassa VPS ja FC inter. VPS:lle tilanne on todella hyvä. Joukkueen pelitapa ja materiaali ovat kuin luodut cup-otteluille. Pelit ovat kerrasta poikki ja yksittäisiä pelejä VPS osaa pelata. Päävalmentaja Jussi Nuorela on kotoisin Valkeakoskelta ja sitä kautta hän tietää, miten iso asia – ja miten suuri mahdollisuus – Suomen cup on. Itseluottamusta cupissa menestymiseen toi luonnollisesti KuPS:n pudottaminen jatkosta. Ensin 0-0 tasapeli ja sitten rankkareilla välieriin.
VPS on todella vaikea voitettava joukkue, sen tietävät kaikki, myös VPS:n valmennus ja pelaajat. Joukkue pääsee toistaiseksi kauden tärkeimpään otteluun hyvässä tilanteessa, sillä peli on Veikkausliigassa kulkenut varsin hyvin. Vepsulla on hyvät mahdollisuudet päästä ylempään loppusarjaan, mutta samaan aikaan seurassa tiedetään realistisesti, että europaikkaa tuskin sarjan kautta kuitenkaan tulee. Cupin kautta voi tulla.
VPS ei ole koskaan voittanut Suomen cupia. Finaalissa seura on ollut kerran, 1972. Silloinen cupin mahtijoukkue Lahden Reipas voitti 2-0 Olympiastadionilla pelatun finaalin. Vaasassa tiedetään, että tiistaina on mahdollisuus tehdä jonkinlaista historiaa – voittamalla välierän, Veikkausliigan aikakaudella VPS saavuttaisi ensimmäisen finaalipaikkansa.
Inter ei leiki
FC Inter on tietysti toista mieltä. Vaikka Inter on ollut Veikkausliigassa vakuuttava ja vaikka kaikki viittaa siihen, että eurocuppaikka tulisi sarjan kautta, kukapa ei haluaisi takataskuun varmaa europaikkaa jo syyskuun alussa. Vesa Vasara ja Inter varmasti haluavat.
Inter on juhlinut Suomen cupin mestaruutta kahdesti, 2009 ja 2018. Sen sijaan ikävämmässä tilastossa Inter on kaikkien aikojen kakkonen: joukkue on hävinnyt finaalin peräti viisi kertaa. TPS on myös hävinnyt viidesti, HJK johtaa tilastoa kahdeksalla finaalitappiolla. Kun vielä muistetaan, että kolme näistä viidestä tappiosta on tullut 2020-luvun aikana (2020, 2022, 2024), halutaan Turussa varmasti cup voittaa.
Siihen on tietysti täysi mahdollisuus. Inter on suosikki menemään jatkoon välierästään, mutta joukkueessa ollaan täysin tietoisia siitä, että se vaatii hyvän onnistumisen sekä sen, että kaksinkamppailuissa täytyy pärjätä kookasta ja väkivahvaa Vepsua vastaan.
Suomen cupin välierät tulevat varmasti olemaan värikästä seurattavaa. Keskiviikkona sitten tiedetään, mitkä joukkueet juoksevat kentälle 5. syyskuuta Tampereen Tammelassa.
Panu Markkanen