Palloseura Kemi kaatoi kauden viimeisessä ottelussa AC Kajaanin 3-1 (3-1). Tämä oli samalla valmentaja Juhani Himangan viimeinen ottelu, kun ensi kauden valmentajaksi pestattiin britti Tommy Taylor.

Kahden viime kauden PS Kemiä valmentanut Himanka olisi halunnut jatkaa päävalmentajana vielä.

– Olisin halunnut jatkaa tehtävässä, sillä tuntui siltä, että työni jäi vielä kesken. Seura teki kuitenkin oman päätöksen, johon pitää tyytyä, Himanka totesi Pohjolan Sanomissa.

Pelaajaurallaan 61-vuotias Taylor oli varsinainen liigajyrä, sillä pääsarjan otteluita vuosina 1970-1979 West Hamin paidassa hänelle kertyi 340.

Taylor on valmentanut Leyton Orientia, jossa mies myös pelasi 230 ottelua aktiiviurallaan 80-luvun alussa. Muita hänen valmentamiin seuroihin kuuluvat muun muassa Peterborough United, Cambridge United ja Darlington FC.

Meriittilistalta löytyy myös Grenadan A-maajoukkue ja Tansanian U18 maajoukkue.

Pelaajana Taylor edusti kerran Englannin A-maajoukkuetta ja 20 kertaa alle 23-vuotiaiden maajoukkuetta. Suurin saavutus FA cupin voitto West Hamin paidassa vuonna 1975.

Yhden talvikauden mies pelasi myös MSL liigassa Team Hawaijin joukkueessa. Silloin vastapuolella olivat muun muassa Pele ja Eusebio

Lähde: www.kemi.fi/pskemi / Pohjolan Sanomat