Kakkosen Läntistä lohkoa koko kauden hallinnut Ilves sai lopullisen niitin nousukarsintapaikalleen kaatamalla sunnuntaina Kraftin 5-0 ja näin ero seuraavana tulevaan Pallo-Iiroihin kasvoi jo 11 pisteen kokoiseksi, kun kolme ottelua on vielä pelaamatta. Pallo-Iirot otti jo kahdeksannen peräkkäisen voitonsa kukistamalla Härmän 4-1. Raumalaisten ykkösnimi oli hattutempun viimeistellyt Juho Patola. Lohkon jumbokamppailussa FC Kiisto sinetöi JIlveksen kohtalon pudota Kolmoseen voittamalla 1-0. Muissa otteluissa VIFK ja TPV tasasivat pisteet jääden maaleitta ja Jazz haki 2-0-voiton Sportingista.
Läntisen lohkon ottelut ja tilanne
Pohjoisessa lohkossa AC Kajaani varmisti lohkon kärkisijan, vaikka hävisi omassa ottelussaan HauPalle 0-2. Samanaikaisesti GBK ja PS Kemi jäivät tasatulokseen ja ero kasvoi tavoittamattomaan. HauPalle voitto oli äärimmäisen tärkeä, sillä se nosti joukkueen pois putoajan paikalta.
Vaikka lohkovoittaja on jo ratkennut, niin putoamiskamppailussa riittää edelleen jännitettävää. YPA on tällä hetkellä viimeisenä, mutta HauPa on vain pisteen päässä ja ottelun enemmän pelanneena. HauPasta kahden pisteen päässä on KPV:lle 0-1 viikonloppuna taipunut Santa Claus. TP-47:kään ei voi täysin hengähtää sarjapaikkansa puolesta, vaikka voitti viikonloppuna PK-37:n 3-0.
Pohjoisen lohkon ottelut ja tilanne
Eteläisessä lohkossa ÅIFK nappasi tiukan otteen nousukarsintapaikkaan voittamalla kärkikamppailussa BK-46:n 3-0. Voitolla turkulaiset repivät viiden pisteen eron, kun kolme kierrosta on pelaamatta. EIF piti ohuet nousuhaaveensa elossa voittamalla vieraissa GrIFK:n 3-0. SalPa sitä vastoin kukisti EsPan 1-0. Klubi 04 haki pisteet FC Espoota vastaan 2-1-voitolla ja LoPa piti Pallohonkaa tiukoilla, mutta lopulta espoolaiset etenivät 2-1-voittoon.
LoPan kohtalo on ollut jo pitkään selvillä, mutta toisesta putoajan paikasta käydään tiukkaa taistelua espoolaisjoukkueiden kesken. Tällä hetkellä toisen putoajan paikalla on FC Espoo ja EsPa on kolmen pisteen päässä. Paljon on siis pelissä, kun joukkueet kohtaavat ensi sunnuntaina Matinkylässä.
Läntisen lohkon ottelut ja tilanne
Itäisessä lohkossa tilanne on kaikista jännittävin, sillä kärjessä tilanne on erittäin tasainen. JäPS pitää edelleen lohkon kärkipaikkaa voitettuaan viikonloppuna Futuran 3-2. Voitosta huolimatta järvenpääläiset saivat ikäviä uutisia kahden pelaajan loukkaantumisen myötä. Lue lisää tästä.
Gnistan hengittää pisteen päässä JäPS:sta eikä luovuta, kun se voitti omassa ottelussaan Kiffenin 3-1. MP:llakin on sanansa sanottavana vielä nousukamppailussa, vaikka se hävisikin viikonloppuna Atlantikselle 0-1. Mikkeliläiset ovat viisi pistettä kärkijoukkuetta perässä pelin vähemmän pelanneena. KTP:n viikonloppuna 3-0 voittanut FC Kuusysi ja Atlantis omaavat vielä teoreettiset mahdollisuudet nousukarsintoihin pääsyyn, mutta taitaa matka loppua kesken. LPS otti putoamiskamppailun kannalta tärkeän voiton kaadettuaan PK-35/VJS:n 3-1.
PK-35/VJS:n putoaminen Kolmoseen on jo selvä ja Kiffeninkin tilanne on tukala, sillä eroa Futuraan on seitsemän pistettä.