SJK:n pelaajat äänestivät täksi kaudeksi kapteenikseen neljättä kauttaan seurassa pelaavan Markus Arsalon. Arsalo kertoi valinnasta Veikkausliiga-podcastissa ja keskustelu aiheesta johti lopulta siihen, että Arsalo päätyi paljastamaan toimittaja Panu Markkasen haastattelussa hyvinkin kipeitä asioita elämästään.

Arsalon puheenvuoro on avoimuudessaan hieno. Kymppipaikka siteeraa keskustelua tämän aiheen osalta. Aiheeseen liittyvät ja Arsalon vastauksista tulevat jatkokysymykset ovat tässä artikkelissa niiden esitysjärjestyksessä. Podcastissa niiden välissä on joissain kohdin muita kysymyksiä.

Koko haastattelu on kuunneltavissa Suplassa tästä linkistä.

Koska olet kapteeni, pitää kysyä: millainen olet kopissa?

– En ole kaikkein isoimmin esillä oleva. Aistin ympärillä olevia asioita ja ihmisiä aika tarkasti. Kyselen, mitä kuuluu ja miten menee. Jos jollain on huono fiilis, kun ei pelaa, pyrin rohkaisemaan ja kehotan unohtamaan sen ja luomaan henkeä ennen pelejä ja positiivisuutta. En ole kaikista äänekkäin, ja meillä on muut pelaajat. Tulemme kaikki toimeen ja läppää heitetään.

Oletko siis tarkkailija?

– Tavallaan, mutta enemmän se on sitä, että kaikilla pysyy hyvä meininki ja se, että kaikki pystyvät puhaltamaan yhteen hiileen. Jos joku meidän pelaajistamme kärsii tai hänellä on vaikeita hetkiä, pyrin nostamaan ja rohkaisemaan ennemmin kuin pitämään näennäistä hauskaa meininkiä yllä. Olen todella ihmisläheinen enemmän kuin esillä oleva. Sillä lailla sen voi tiivistää.

Olet 23-vuotias. Koetko olevasi nuori kapteeni?

– Ikä on sellainen asia, joka mitataan elämänkokemuksessa ja asioissa, että kuinka nopeasti olet kasvanut. Moni viisikymppinen voi olla 15-vuotiaan tasolla ja moni parikymppinen voi olla ikäistään vanhempi. Se tulee sitä myötä, mitä koet elämässä, minkä läpi kuljet ja kuinka nopeasti joudut kasvamaan tilanteisiin. Minulla se kasvumatka on alkanut nuorena ja pienenä poikana. En näe itseäni kovin nuorenakaan, vaikka 23 vuotta on ikää. En mene tietysti itseäni vanhaksi haukkumaan, mutta en pidä itseäni nuorena kapteenina.

Haluatko avata, millaisia asioita sinua on uran varrella kasvattanut siihen, että et ole itsesi nuoreksi tunteva?

– Minun koko elämäni on ollut sellaista. Koti oli vaikea. Meillä oli väkivaltainen isä ja sieltä piti lähteä 12-vuotiaana pois. Olen elänyt siitä lähtien omalla rahallani, ottanut omasta urastani koppia ja hoitanut omat juttuni. Nuoruusvuosien sekoilu jäi välistä ja piti aikuistua todella nopeasti. Pari vuotta sitten isäpuoleni, joka tuli porukoiden avioeron myötä kuvioihin, kuoli syöpään. Sen jälkeen piti kannatella veljiä, äitiä ja koko perhettä ja ottaa koppia koko poppoosta. Tässä on pitänyt johtaa perhettä aika monta vuotta, niin eiköhän meidän joukkueen johtaminen mene tuossa.

– Ehkä kohtuuttoman suuri paikka ollut nuorena poikana, mutta kuka niistä päättää. Eivät kai ne sodat ja taistelut meidän käsissämme ole. Kai Luojalla on lupa kasvattaa omistaan sellaisia kuin haluaa. Ne voi murtaa tai rakentaa. Sitten on omissa käsissä, miten asiat ottaa.

– En ole tätä mihinkään avannut, mutta jos tätä taustaa vasten joutuu jollekin huutamaan kentällä että mene tänne, älä kiukuttele tai naura vähän enemmän, niin ehkä se onnistuu.

Kuinka paljon jalkapallo on auttanut sinua siinä, minkä parissa kasvaa ja unohtaa vaikea siviilielämä?

– Hyvä kysymys. Kyllähän se on ollut turvapaikka. Olen aina mennyt sinne. Olen viettänyt Pirkkahallissa 12-tuntisia päiviä. Ensimmäisellä bussilla sinne ja viimeisellä pois. Olen ollut neljän vanha, kun olen päättänyt, että minusta tulee pelaaja. Silloin on lyöty lukkoon, että tämä on se. Ihan sama, mitä eteen tulee, se raivataan pois, piste. Se on ollut elämäni päämäärä ihan sieltä asti ja mikään muu ei ole ollut mielessä.

– Ympärillä on ollut paljon ihmisiä. Olen ollut paljon poissa kotoa ihan pienestä asti ja hakeutunut kavereille yöksi ja muuta. On se ollut aika merkittävää ja jonkinlainen pelastuskeino, jolla on päässyt karkuun ja mihin on pystynyt purkamaan. Nuorena sitä ei aina ymmärtänytkään, miksi toimi niin. Futis oli aina kivaa ja pallonpotkiminen oli parasta, mitä tiesin.

– Joskus yhdeksänvuotiaana katsoin Urheiluruutua ja Teemu Pukki sanoi siellä, että ei riitä, että käy joukkueen treeneissä. Jossain vaiheessa pitää alkaa tehdä omatoimisia. Aloin pelkäämään, että en tee riittävästi. Jos minusta ei tulisikaan ja en pääsisikään, en koskaan voisi elää ajatuksen kanssa. Olen sitten paljon tehnytkin.

– On ollut kaksi asiaa. Ei ole ollut hyvä olla kotona ja on ollut tarve päästä huipulle ja ammattilaiseksi. On tullut vietettyä aika paljon aikaa hallilla.

Sanoit, että aistit kopissa asioita. Koetko, että taustasi ansiosta sinulle on kehittynyt silmä siihen, että näet, kun jollekin pitää mennä puhumaan?

– Kyllä. Isää piti lukea, kun hän tuli kotiin, että pienenä poikana väisti konfliktin. Miten hän tuli sisään, miten hän kohtasi, miten piti paketin kasassa, että tästä ei räjähdä mitään tilannetta, vaan homma pysyy balanssissa. Sillä on ehdottomasti ollut osansa.

Mitä sinulla on sellaista, mitä kellään muulla Veikkausliigan pelaajalla ei ole tai on korkeintaan hyvin harvalla?

– Tähän voisi heittää vaikka rikkinäinen Transporter ja vaikka mitä. Läpeensä rakennettu ja verhoiltu. Sellaista ei varmasti ole koko maailmassa. Mutta en usko, että hirveän monella on sellaista menneisyyttä ja sitä kautta tullutta motiivia pelata. Pelaan sellaisista syistä, joista harva pelaa. En usko, että kovin moni pelaa samoista syistä kuin joista minä pelaan. Se on asia, joka erottaa minut.

Mitä toivot, että jalkapallo antaa sinulle?

– Enemmänkin toivon, että jalkapallo vie minut paikkaan, jossa voin auttaa ihmisiä. Että futis vie minut sinne, missä ihmiset kuulevat, mitä minulla on sanottavana ja missä pystyn rohkaisemaan heitä, jotka sitä tarvitsevat ja että pystyn auttamaan heitä, jotka sitä kaipaavat. Se on ehkä syy, miksi pohjimmiltaan pelaan. En ehkä itseni, vaan maailman takia.

– Toivon, että pääsen sinne, mihin haluan. Haluan sinne sen takia, että siellä pystyy tekemään paljon hyvää. Se on isoin haave ja toive, että jonain päivänä saisin olla auttamassa heitä, jotka ovat tulleet sieltä, mistä itsekin. Että ihmisten ei tarvitsisi kituuttaa siellä, missä ei ole kauhean hyvä olla. Että voisin tehdä jotain konkreettista hyvää.

Lähde: Veikkausliiga-podcast