Viime kaudella Allsvenskanissa pelasi parhaimmillaan 16 suomalaispelaajaa, mutta tulevalla kaudella suomalaisia on enää vain 11. Tosin Jani Lyyskin ja Denis Abdulahin tilanteet ovat vielä auki, mutta näillä näkymin Abdulahi siirtyy lainalle Veikkausliigaan ja Lyyski puolestaan siirtyy pysyvästi muualle.
Suomalaispelaajat Allsvenskanissa kaudella 2012
Joona Toivio, Djurgårdens IF (s. 10. maaliskuuta 1988, Sipoo)
2011 DIF, 28 peliä, 2466 minuuttia: 6 maalia, 1 keltainen, 1 punainen
2010 DIF, 29 peliä, 2520 minuuttia: 1 maali, 3 keltaista
Toivio teki lopullisen läpimurtonsta Allsvenskanissa viime kaudella ja oli tukholmalaisjoukkueen paras pelaaja. Hyvän ja varman puolustuspelin lisäksi Toivio paukutti peräti kuusi maalia. Kaudella 2012 Toivio jatkaa samassa roolissa ja saattaa siirtyä heinäkuussa isompiin sarjoihin.
Kasper Hämäläinen, Djurgårdens IF (s. 8. elokuuta 1986, Turku)
2011 DIF, 30 peliä, 2680 minuuttia: 2 maalia, 2 keltaista
2010 DIF, 30 peliä, 2620 minuuttia: 2 maalia, 3 maalisyöttöä, 1 keltainen
Hämäläinen kuului menneellä kaudella myös DIF:n onnistujiin, vaikka maaleja syntyi vain kaksi. Hän kuitenkin pelasi koko ajan avauskokoonpanossa ja pelipaikka löytyi keskikentän keskustasta. Kaudella 2012 “Kapen“ rooli on vähintään samanlainen ja suuri yllätys ei olisi, jos hän siirtyy kesken kauden Keski-Eurooppaan.
Daniel Sjölund, Djurgårdens IF (s. 22. huhtikuuta 1983, Finström)
2011 DIF 28 peliä, 2496 minuuttia: 2 maalia, 7 maalisyöttöä, 7 keltaista
2010 DIF 14 peliä, 1093 minuuttia: 5 maalisyöttöä, 4 keltaista
2009 DIF 19 peliä: 3 maalia, 1 maalisyöttö, 1 keltainen
2008 DIF 10 peliä: 1 maali, 1 maalisyöttö, 3 keltaista
2007 DIF 23 peliä: 5 maalia, 4 maalisyöttöä, 4 keltaista
2006 DIF 26 peliä: 2 maalia, 1 maalisyöttö, 2 keltaista
2005 DIF 22 peliä: 7 maalia, 4 maalisyöttöä,1 keltainen, 1 punainen
2004 DIF 17 peliä: 1 maali, 1 maalisyöttö
2003 DIF 19 peliä: 3 maalia, 2 maalisyöttöä
Sjölund aloittaa jo 10. kautensa DIF-paidassa. Mennellä kaudella Sjölund pysyi pitkästä aikaa terveenä koko kauden ja pelasi yhteensä 28 ottelua. Sjölund on yksi joukkueen kokeneimmista pelaajista ja vastuu kentällä on iso. Jos ”Daja“ säilyy ilman loukkaantumisia, pelaa hän kaudella 2012 myös koko ajan.
Kari Arkivuo, BK Häcken (s. 23. kesäkuuta 1983 Lahti)
2011 BKH 22 peliä, 1869 minuuttia: 2 maalia, 3 maalisyöttöä
2010 BKH 5 peliä, 385 minuuttia: 1 keltainen
Arkivuo on löytänyt Ruotsissa uuden pelipaikan itselleen laitapakin tontilta ja samalla hyvän nosteen uralleen. Viime kaudella Arkivuo oli yksi Allsvenskanin parhaista pelaajista omalla pelipaikallaan. Vastuuta on luvassa runsaasti myös kaudella 2012.
Henri Sillanpää, GAIS (s. 4. kesäkuuta 1979, Tornio)
2011 GAIS 15 peliä, 1350 minuuttia, 9 voittoa
2010 GAIS 1 peli, 90 minuuttia, 1 tappio
Sillanpää siirto ulkomaille toteutui vihdoin kaksi vuotta sitten. Molemmat kaudet Allsvenskanissa ovat kuitenkin olleet loukkaantumisten suhteen epäonnisia. Viime kaudella Sillanpää nousi välillä ykkösmaalivahdiksi. Kaudella 2012 maalivahti taistelee edelleen peliajasta Dime Jankulovskin kanssa – minuutteja tulee, mutta ei automaattisesti ykkösvahdin paikkaa.
Jens Portin, Gefle IF FF (s. 13. joulukuuta 1984 Pietarsaari)
2011 GEF 21 peliä, 1875 minuuttia: 1 keltainen
2010 GEF 23 peliä, 1803 minuuttia: 2 maalisyöttöä, 1 keltainen
Portin on saanut mukavasti vastuuta kahden edelliskauden aikana. Rooli jatkunee samanlaisena myös kaudella 2012, vaikka loukkaantuminen on häirinnyt kauteen valmistutumista. Eli vastuuta tulee, mutta avaukseen ei välttämättä asiaa, jos kaikki puolustuslinjan pelaajat ovat kunnossa.
Jere Uronen, Helsingborgs IF (s. 13. heinäkuuta 1994, Turku)
17-vuotias Uronen siirtyi täksi kaudeksi hallitsevan mestarin HIF:n riveihin. Vaikka esitykset treenipeleissä ovat keränneet kehuja, niin pelipaikka Allsvenskanissa on kiven alla. Monivuotinen sopimus kuitenkin tarkoittaa, että HIF satsasi hankinnallaan tulevaisuuteen. Minuutteja tulee varmasti kaudella 2012, mutta säännöllinen avauksenpaikka olisi iso yllätys.
Paulus Arajuuri, Kalmar FF (s. 15. kesäkuuta 1988, Helsinki)
2011 KFF 10 peliä, 808 minuuttia: 2 maalia, 1 keltainen
2010 KFF 13 peliä, 1062 minuuttia: 1 punainen
Arajuuri oli viime kaudella lähellä todellista läpimurtoa Allsvenskanissa, mutta ikävä olkapäävamma piti hänet kuukausia sivussa. Kalmar satsaa tosissaan kauteen 2012 ja toppariksi saapui kokenut Nenad Djordjevic, joka pelasi viimeksi Venäjällä. Serbian maajoukkueessakin esiintynyt toppari on puolustuslinjan ykkösmies ja Arajuurelle on tarjolla kakkos- tai kolmostopparin paikka kaudeksi 2012. Arajuuren kannalta lisää peliaikaa voi tuoda monipuolisuus, sillä hän pystyy pelaamaan myös laitapakkina.
Markus Halsti, Malmö FF (s. 19. maaliskuuta 1984, Helsinki)
2011 MFF 16 peliä, 1440 minuuttia: 1 maalia, 6 keltaista
2010 MFF 7 peliä, 621 minuuttia: 1 maali
2009 MFF 10 peliä
2008 MFF 15 peliä: 3 keltaista
Halsti aloittaa jo viidennen kautensa Malmön paidassa. Viime kausi oli oikestaan ensimmäinen, kun puolustaja sai kunnolla vastuuta. Kaudella 2012 Halsti taistelee paikasta avauskokoonpanoon, joko topparina tai laitapakkina.
Tommy Wirtanen, Örebro SK (s. 19. tammikuuta 1983, Maarianhamina)
2011 ÖSK 16 peliä, 762 minuuttia: 1 maalisyöttö, 1 keltainen
2010 ÖSK 10 peliä, 456 minuuttia: 1 maali, keltainen
2009 ÖSK 23 peliä: 1 maalia, 3 maalisyöttöä, 3 keltaista
Neljättä kauttaan Sixten Boströmin ja Lars Mosanderin valmentamassa Örebrossa pelaava Tommy Wirtanen on Ruotsissa tippunut laitahyökkääjän paikalta laitapuolustajaksi. Wirtanen on yksi sarjan nopeimmista pelaajista, mutta paikka avauskokoonopanossa on kaudella 2012 tiukassa.
Patrik Rikama, GIF Sundsvall (s. 8. helmikuuta 1983 Vantaa)
2011 GIF (Superettan) 23 peliä, 1963 minuuttia.
Rikama siirtyi viime kaudeksi GIF Sundsvallin riveihin IFK Mariehamnista. Otteet olivat sen verran hyviä, että seura teki kesken kauden jatkosopimuksen puolustajan kanssa. Kauden päätteeksi Rikama ja kumppanit pääsivät juhlimaan nousua Allsvenskaniin. Rikama taistelee ensi kaudella avauksenpaikasta laitapakkina.
Kymppipaikka.fi / Toimitus (JS)