– Sergei Kovalev liittyy joukkueeseen heti, kun viisumiasiat tulee kuntoon ja perjantaina Daniel liittyy joukkueeseen. Adriano on purkanut sopimuksena Brasiliassa ja tulee Kemiin pari viikkoa aiottua aiemmin huhtikuun alussa, mikä on tietenkin hyvä asia, että saadaan treenata joukkueena pidempään ennen sarjan alkua. Kertoo hyvää Adin sitoutumisesta, että hänkin haluaa liittyä joukkueeseen jo suunniteltua aiemmin. Hyvältä näyttää, Huusko myhäilee PS Kemin sivuilla.

Huuko on ollut kokonaisuudessaan tyytyväinen joukkueensa esityksiin talven aikana.

– Roolitus on onnistunut jokaisen pelaajan kohdalla. Tulokset ovat näkyneet jo nyt harjoituskaudella, että olemme menneet kuntopuolessa selvästi eteenpäin. Olemme jo nyt enemmän joukkue kuin koskaan, ja tulokset harjoituspeleissä ovat olleet hyviä. Meidän uusi taktiikka vaatii myös sen, että joukkueella on hyvä kunto. Kunto ei ole itsetarkoitus, vaan sen pitäisi olla tämän tason pelaajille itsestäänselvyys. Nyt meidän jengi on ammattimaista ja valmiita tekemään sen tarvittavan työn.

Lähde: www.kemi.fi/pskemi