Kuluneella kaudella ”Tuco” pelasi kesäkuun alusta alkaen punanutussa ja kauden 17 pelaamassaan ottelussa ”Tuco” pamautti yhteensä kuusi maalia, millä määrällä hän oli joukkueen toiseksi paras maalintekijä. Pelaamissaan peleissä JIPPO kärki keräsi myös seitsemän varoitusta, joiden vuoksi hän huilasi kahdessa ottelussa.
– Halusin jatkaa pelaamista Jipossa, koska joukkueessa on erittäin hyvä yhteishenki ja seurassa pidetään huolta pelaajista myös kentän ulkopuolella. Juuri tällaisessa joukkueessa haluan jatkaa pelaamista ja samalla kehittää itseäni jalkapalloilijana Euroopassa, kertoo ”Tuco” syistä miksi Jippo oli houkuttelevin vaihtoehto.
– Pelasimme hyvän kauden kovassa sarjassa. Toivottavasti ensi kesänä saadaan keskuskentän katsomoihin entistä enemmän yleisöä kannustamaan Jippo hyvään menestykseen, esittää ”Tuco” toiveen yleisölle.
– Lisäksi pidän Joensuusta; täällä on mukava asua; saa elää rauhassa ja ihmiset ovat ystävällisiä!
Päävalmentaja Jarmo Korhonen on erittäin tyytyväinen ”Tucon” päätöksestä jatkaa Jipossa. Hän on osoittanut tämän kauden aikana olevansa joukkueelle erittäin tärkeä pelaaja niin kentällä kuin kentän ulkopuolella.
– ”Tuco” tuo omalla taitotasollaan Jipon peliin paljon menestykseen tarvittavia elementtejä. Hän pystyy itse ratkaisemaan otteluita ja tekemään maaleja, mutta lisäksi luo paljon maalipaikkoja muille pelaajille syötöillään ja liikkumisellaan. ”Tuco” sopii erittäin hyvin Jipon pelityyliin. Mies on myös kentän ulkopuolella juuri sellainen pelaaja joita Jippo tarvitsee, Korhonen iloitsee Jipon sivuila.
– Hatun noston arvoinen suoritus myös seuraorganisaatiolta kun näin varhaisessa vaiheessa saatiin varmistettua todellisen vahvistuksen pysyminen Jipon riveissä etenkin, kun ”Tucon” perässä oli useampi seura liigaseuroista lähtien, kiittelee Korhonen seuran toimintaa.
Lähde: www.jippo.fi/