Santeri Sjöblom on pelannut urallaan tällä hetkellä 35 Ykkösen ottelua ja tehnyt niissä yhden maalin. Viime talvena hän osallistui myös yhdelle U20 – maajoukkueleirille. Antti Åke on pelannut tähän mennessä 26 Ykkösen ottelua ja myös hän on maalannut kerran.
– Molemmat ovat Pohjois-Karjalan omia poikia ja kuuluvat seuran tulevaisuuden suunnitelmiin vahvasti. Molemmat pelaavat keskikentällä, mutta vähän erilaisissa rooleissa. Santeri on hyökkäävämpi ja Antti taas on parhaimmillaan keskikentän pohjalla puolustavammassa roolissa, kertoo JIPPO-päävalmentaja Jarmo Korhonen.
– Molemmat ovat tavallaan jo nyt joukkueen vakiopelaajia. Santeri on pelannut tällä kaudella 16 ja Antti 11 ottelussa. Molemmilla on mahdollisuus nousta ensi kaudella vieläkin keskeisempään rooliin joukkueessa kun kehitys jatkuu samanlaisena kuin tänä kesänä.
Ensikauden pelaajasopimuksia on nyt koossa 10. Joukkueessa pelaavat maalivahti Santtu Korpelainen, puolustuspelaajat Sauli Kettunen, Lauri Ikonen ja Valtteri Nykänen, keskikenttäpelaajat Teemu Hallikainen, Olli-Pekka Saarinen, Santeri Sjöblom ja Antti Åke sekä hyökkääjät John Keister ja Toni Tahvanainen.
Lähde: www.jippo.fi