Lisävoiman hankkiminen joukkueen keskikentälle tuli ajankohtaiseksi, kun vahvaa kautta pelaava Kaarlo Rantanen on suurella todennäköisyydellä sivussa rasitusvamman johdosta koko elokuun ja nuori Lauri Ala-Myllymäki on vielä kahden otteluna ajan edustamassa Suomea U17 PM-kisoissa. Ilveksellä on vielä kuusi ottelua pelattavana elokuussa ja tästä johtuen yhden lisäpelaajan vuokraaminen elokuun ajaksi oli tilanteeseen parhaiten sopiva ratkaisu.
– Tarvitsimme keskikentällemme yhtä lisäpelaajaa, koska Kassu on sivussa muutaman viikon ja Lauri on vielä U17 maajoukkueen matkassa. Santeri on pelaajatyypiltään juuri sellainen pelaaja, jota halusimme. Santerin syöttötaito ja pallovarmuus ovat hyvä lisä meidän keskialueelle elokuun ajaksi, päävalmentaja Mika Malinen sanoo Ilveksen kotisivuilla.
Ensimmäisen kerran Santeri Ahola tullaan näkemään Ilveksen kokoonpanossa torstain ottelussa AC Kajaania vastaan. Ottelu Tammelan stadionilla alkaa kello 18.30.
Lähde: www.ilvesedustus.com