Kotkassa kausina 2011-2014 pelannut Veija, 24, palaa kotkalaisseuraan vuoden tauon jälkeen. Keskikenttäpelaajan sopimus on tällä erää yksivuotinen.
KTP:n päävalmentaja Sami Ristilä odottaa Veijan tuovan johtajuutta kentälle ja sen ulkopuolelle.
– Janne tuo joukkueeseen mukanaan ikäisekseen paljon kokemusta ja johtajuutta. Hänen tekemisensä taso on koko ajan korkealla, ja hän kykenee kannustamaan muita parempiin suorituksiin. Hän on erinomainen joukkuepelaaja, kertoo Ristilä kotkalaisten sivuilla.
Veija pelasi viime kaudella KTP:n farmiseuran Kouvolan Susien riveissä. Hänelle kertyi kaudella yhteensä 22 Kakkosen ottelua. Edellisen kerran hän edusti KTP:tä kaudella 2014, jolloin hän pelasi yhteensä 14 ottelua Ykköstä ollen niistä kuusi kertaa avauksessa.
KTP:llä on kaudelle 2016 sopimukset nyt yhteensä 17 pelaajan kanssa.
KTP:n sopimuspelaajien lisäksi joukkueen mukana harjoittelevat tällä hetkellä maalivahti Tomas Turunen, puolustajat Oskari Pasanen, Akim Sairinen ja Joonas Vanhanen, keskikenttäpelaaja Shane McFaul, sekä laidalla eri pelipaikoilla viihtyvä Adão Ferreira.
– Katsomme näiden jokaisen pelaajan kohdalla tilannetta erikseen. Vielä on aikaista sanoa, teemmekö sopimusta kenenkään kanssa vai miten tilanne etenee. Uskoisin kuitenkin, että näistä pelaajista ainakin joku nähdään mukana joukkueessa kaudella 2016, valottaa Ristilä.
Lähde: www.fcktp.fi