93-ikäluokkaa oleva Ojala on tullut todella ennakkoluulottomasti mukaan edustusjoukkueen toimintaan. Alkujaan nuorukainen nostettiin harjoitusrinkiin täyttämään poissaolijoiden jättämiä aukkoja, mutta pirteät otteet harjoituksissa ja sittemmin myös peleissä osoittivat Jussin ansaitsevan pysyvän pestin ringissä. Ojala on peruskoulutukseltaan hyökkääjä, mutta myös laiturin ja hyökkäävän keskikentän roolit luonnistuvat tarvittaessa.

Päävalmentaja Jussi Lempinen on mielissään Ojalan esiinmarssista.

– Jussin sopimus on tärkeä signaali Akatemian pelaajille siitä, että edustusjoukkue on kaikkien ulottuvilla jos vaanharjoittelu maistuu. Omien pelaajien nostaminen rinkiin tuo toimintaan elintärkeää jatkuvuutta. Jussi on ottanut askeleen eteenpäin urallaan, mutta nyt työnteko vasta toden teolla alkaa. Alku on kuitenkin ollut lupaava, Lempinen sanoo seuran verkkosivuilla.

Lähde: www.fchameenlinna.fi