Aho pelaa tänään viimeisen kotiottelunsa Veikkausliigassa, kun HIFK kohtaa Kuopion Palloseuran Sonera Stadiumilla.
35-vuotias Tuomas Aho siirtyi IFK:n riveihin viime kaudella. Keskuspuolustajana pelaava Aho on esiintynyt tällä kaudella 19 liigaottelussa, joissa hän on tehnyt yhden maalin. Aho on ollut IFK:n ehdottomia johtajia kentällä ja sen ulkopuolella. Hän on kuulunut myös joukkueen kapteenistoon kahden kauden ajan.
Aho on pelannut Suomen korkeimmalla sarjatasolla yhteensä 361 ottelua ennen kauden kahta viimeistä ottelua. Aho on Veikkausliigassa eniten otteluita pelanneiden legendojen listalla seitsemäntenä ja nykypelaajista eniten liigaotteluita pelannut pelaaja.
– Kahden viimeisen vuoden ajan tämä ajatus ja ratkaisu on kypsynyt. Sen jälkeen kun Myllykoskella tapahtui mitä tapahtui niin oikeastaan tulin tähän lopputulokseen ihan logistisista syistä. Vaikka voisin pelatakin puoliammattilaisena Suomessa korkeimmalla sarjatasolla niin yksinkertaisesti ei vaan jaksa istua puolitoista tuntia autossa peleihin ja treeneihin, Aho kertoo.
– Ei ole myöskään järkevää siirtää konkkaronkkaa Kymenlaaksosta pääkaupunkiseudulle ainoastaan meikäläisen perässä.
Lempinimestä “Skele” tunnettu Aho on pelannut pitkällä urallaan myös FC Kuusankosken, MyPan, tanskalaisen AGF Århusin ja HJK:n riveissä. Suomen juniorimaajoukkueita edustanut Aho on voittanut urallaan kaksi SM-hopeaa, kolme SM-hopeaa ja kolme Suomen Cupia. Ahon 17 vuotta kestäneen pelaajauran varrelle on sattunut unohtumattomia kokemuksia jalkapallon parissa.
– Totta kai hienoimpia muistoja uran varrelta ovat nuorten maaottelut ja kaikki eurocupin ottelut. Huikeita reissuja ja kokemuksia. Nuorten alle 21-vuotiaiden MM-kisat argentiinassa vuonna 2001 ja alle 18-vuotiaiden EM-kisat Saksassa olivat hienoja sekä unohtumattomia kokemuksia. Meillä oli muutenkin hyvä ikäluokka 81-syntyneiden maajoukkueessa. Se oli joukkue, joka ei lähtenyt mihinkään otteluun häviämään, Aho muistelee.
Lähde: www.hifkfotboll.fi