Medioissa esiintyneessä uutisoinnissa Liigacupin ottelu RoPS–TamU on yhdistetty poliisin tekemään, sopupelien järjestämisestä epäillyn singaporelaismiehen pidätykseen.

Uutisten mukaan miehen läsnäolo Rovaniemellä olisi liittynyt jollain tapaa RoPS:n ja TamU:n väliseen, tasalukemiin 1–1 päättyneeseen Liigacupin otteluun. Kumpikaan joukkueista – sen enempää kuin ottelun erotuomari Antti Munukkakaan – eivät huomanneet ottelussa mitään poikkeuksellista. Peli oli fyysinen ja pisteistä taisteltiin viimeiseen asti. Myöskään vedonlyönnin osalta ei ole tällä tietoa havaittu poikkeuksellista käyttäytymistä.

– Tampere Unitedin kanta otteluiden tulosten järjestämiseen ja laittomaan vedonlyöntiin on ehdottoman kielteinen. Seura ei ole ollut, eikä tule olemaan mukana sellaisessa toiminnassa, Bavautdin vakuuttaa TamU:n sivuilla.

– Kävimme joukkueen taustojen kanssa tilannetta läpi, eikä kenelläkään ollut tietoa minkäänlaisesta epäilyttävästä toiminnasta ottelun tai matkan yhteydessä.

Jo aiemmin Bavautdin on julkisesti kertonut keskusteluista singaporelaisyhtiön kanssa. Seura neuvotteli yhteistyösopimuksesta, joka olisi mahdollistanut lahjakkaiden, nuorten pelaajien hankkimisen joukkueeseen.

– Esillä olleiden uhkakuvien vuoksi yritimme neuvotteluissa laatia sopimusta, joka olisi ehdottoman yksiselitteisesti sulkenut pois kaikki mahdollisuudet ottelutulosten järjestämiseen. Kerroimme asiasta myös avoimesti Veikkausliigan ja Palloliiton edustajille. Prosessin aikana kävi kuitenkin selväksi, että aukotonta sopimustekstiä oli käytännössä mahdoton laatia. Sen vuoksi laitoimme jarrut päälle ja vetäydyimme neuvotteluista.

– Emme voineet ottaa sitä riskiä, että tätä kautta olisimme joutuneet edes välillisesti osalliseksi jostakin laittomasta toiminnasta. Niinpä sopimus jäi tekemättä, Bavautdin sanoo.

Lähde: www.tampereunited.com