Sillanpää kävi magneettikuvauksessa tiistaina. Ikävät uutiset saatiin keskiviikkona: Sillanpää on arviolta 6-12 viikkoa sivussa.

– Henkan olkapäässä on jonkin verran vaurioita. Olkapäässä on jonkin verran murtumaa, ja nivelkapselissa on vauriota. Lisäksi olkapäässä on myös vähän muita vaurioita. Ennuste toipumiselle on 6-12 viikkoa. Tarkkaa arviota palautumisesta on vaikea sanoa, VPS:n päävalmentaja Olli Huttunen kertoo Vepsun sivuilla.

Sillanpää loukkaantui maanantaina KuPS:a vastaan pelatussa ottelussa. Loukkaantumiseen johtaneessa tilanteessa Sillanpää torjui ensin pallon eteensä ja ryntäsi paluupalloon, johon KuPS:n Admir Catovic ehti ensiksi törmäten tahattomasti Sillanpäähän.

Lähde: www.vepsu.fi