RoPS-luotsi Juha Malisen mukaan Lahdenmäen kehitys on kuluneella kaudella ollut aivan huikeaa, kaveri on noussut lähes tuntemattomuudesta yhdeksi RoPS:n avainpelaajista.
– Harjoittelukauden alussa Jarkko ei jäänyt mitenkään erityisesti mieleen, mutta jo aika äkkiä harjoituskauden kuluessa näin että tämä kaveri pitää saada nopeasti pelaavaan kokoonpanoon. Kun sitten toinen topparimme Alison loukkaantui, Jarkolle lankesi jotenkin luonnollisesti pelipaikaksi topparin paikka, Juha Malinen muistelee Lahdenmäen tuloa joukkueen avauskokoonpanoon RoPS:n sivuilla.
Lahdenmäki on Malisen mukaan varmaotteinen ja hyvin avaava toppari, joka on pituutensa ansiosta vaarallinen myös erikoistilanteissa.
– Koko meidän puolustus parani pykälän verran Jarkon kehittymisen myötä. Kun Jarkko oli vielä mukana, omissa soi todella harvoin. Valitettava loukkaantuminen ja loppukauden jatkunut sairasloma toi loppukaudeksi epävarmuutta koko puolustuslinjaamme, RoPS-luotsi toteaa harmissaan.
Kulunut kausi ennen loukkaantumista oli Lahdenmäelle loistava, hän sai säännöllisesti peliaikaa ja se toi miehen tekemiseen hyvän fiiliksen
– Ura on menossa oikeaan suuntaan ja nyt tehdään täysillä duunia ammatin eteen. Joka vuosi on kehittymistä tapahtunut ja se on tavoite edelleen. Jos kehitys pelaajana jatkuu samalla lailla jatkossakin, Euroopan kentät ovat tietysti se iso tavoite jossain tulevaisuudessa. Silloin saisi jalkapallosta vielä vähän enemmän kuin vain ammatin, kaksi seuraavaa kautta RoPS-paidassa jatkava topparilahjakkuus toivoo.
Lähde: www.rops.fi