Huttunen on valmentanut pitkään Hakaa sekä kuulunut Suomen A-maajoukkueen valmennusryhmään. Meneillään olevissa EM-karsinnoissa Huttunen toimi päävalmentajana kotipelissä San Marinoa vastaan.

Huttunen on nyt pitänyt valmennustehtävistä pari vuotta taukoa ja kartuttanut jalkapallonäkemystään toimimalla Valkeakosken Hakan toimitusjohtajana. Palo kentän laidalle tuo hänet nyt Vepsun päävalmentajaksi kolmivuotisella sopimuksella, kausiksi 2012-14.

– Mahtavalta tuntuu ja motivaatio on erittäin korkealla, Huttunen kertoo seuran verkkosivuilla.Pieni tauko valmentamisesta teki miehelle omien sanojensa mukaan hyvää. Valmennusuran alkuvuodet olivat kiireisiä.- Kahdeksan vuotta meni aika hektisesti Hakassa, sillä samaan olin maajoukkueessa ensin maalivahti- ja sitten kakkosvalmentajana. Päivät, viikot ja kuukaudet olivat aika tiukkoja. Olin menossa koko ajan jompaan kumpaan suuntaan, lomia ei paljoa pidetty.- Kun teet jotain kovasti ja kiireellä, et ehdi miettiä asioita. Nyt kun on katsonut valmentamista ulkopuolelta, on ehtinyt pysähtyä miettimään ja uudistumaan. Motivaatio on vain kasvanut. Valmentaminen on kuitenkin sitä, mitä haluan tehdä, Huttunen painottaa.Lähde: www.vepsu.fi