Lindströmillä on ennestään seitsemän Veikkausliigan mestaruutta, kaksi Suomen Cupin voittoa ja kaksi Liigacupin voittoa. Hän on siten eniten kultamitaleja voittanut pelaaja kautta aikojen Suomessa. Monista vaikeista loukkaantumisista huolimatta Lindström on ehtinyt pelata 282 Veikkausliigapeliä ja on tehnyt niissä 20 maalia.

Paraisten PIF:n kasvatti on urallaan pelannut FC Interissä, Allianssissa, Tampere Unitedissa, HJK:ssa ja nyt toistamiseen Interissä. Syksyn 2005 Masse pelasi lainalla Norjassa Tippeliganin FK Fredrikstadissa, jota tuolloin valmensi legendaarinen Egil “Drillo” Olsen.

Neljätoista vuotta kestäneen ammattilaisuran ohella Lindström on opiskellut ekonomiksi ja myös journalistiopinnot ovat loppusuoralla. Lindström arveleekin opintojen ja perheen täyttävän kalenterin lähiaikoina.

– Vaikeat polvivammat asettavat haasteita pitkälle harjoituskaudelle, sanoo 34 vuotta tammikuussa täyttävä Lindström Interin sivuilla.

– En halua olla jarruna nuorille pelaajille. Nyt on heidän vuoronsa astua esiin ja nostaa FC Inter takaisin sarjan huipulle. Olen hyvin ylpeä ja kiitollinen omasta jalkapallourastani. Nyt haluan käyttää joukkueurheilussa saamiani sosiaalisia taitoja hyväkseni elinkeinoelämässä, Lindström kertoo.

Lindström pelasi urallaan yhteensä 21 eri ikäluokkien maaottelua, joista aikuisena pelattu ottelu Meksikoa vastaan rankattiin B-maaotteluksi. Vuonna 2002 Mathias valittiin alle 21-vuotiaiden maajoukkueen parhaaksi pelaajaksi. Lisäksi hänet on useana vuotena valittu Veikkausliigan tähdistöjoukkueeseen sekä sarjan parhaaksi puolustajaksi vuonna 2011.

Lähde: www.fcinter.fi