Lapin Kansan mukaan Maanoja on tehnyt KuPS:n kanssa kaksivuotisen sopimuksen.
– Tällainen tieto minullakin on. Meidän kohdalta voin sanoa Maanojan todenneen, ettemme ole lähelläkään sopimusasioissa, RoPS:n puheenjohtaja Risto Niva paljastaa lehdessä.
RoPS:n topparipari Faith Obilor ja Alison Ndukaku ovat sen sijaan jäämässä näillä näkymin joukkueeseen.
– He ovat ulkomaalaispelaajat, jotka ehdottomasti haluamme pitää. Sen voin kertoa, että lähellä ollaan. Jos he pelaavat Suomessa, seura on RoPS. Nyt kyse on lähinnä siitä, päädytäänkö yhden vain kahden vuoden paperiin ja kuka saa rahat jos he siirtyvät ulkomaille, Niva valotti.
RoPS:lla on tällä hetkellä vajaat kymmenen sopimusta ensi kaudeksi johon kuuluu muun muassa Aleksandr Kokko ja Victor Turcios. Seura käy myös jatkoneuvotteluja Nicholas Otarun kanssa. Tuomo Könönen sen sijaan päätti uransa tähän kauteen.
– Tavoitteena on, että ensi kauden runko on valmis marraskuussa. Ulkomaalaisten osalta täsmähankinnat ajoittuvat talveen, Niva kertoo.
Lähde: www.rops.fi / Lapin Kansa